Kiire jonnekin ja ei mihinkään

En ole oikein ehtinyt päivittää blogia, vaikka olenkin ollut nyt täysipäiväisesti kotona. Koko ajan tuntuu olevan jotakin tähdellisempää touhuttavaa tai sitten haluan ihan vain maata sohvalla (tosin joskus sekin on varsin tähdellistä touhuamista).

Tuntuu, että kuukaudessa on tapahtunut kaikenlaista ja toisaalta ei oikeastaan mitään. Viime vuonna tähän aikaan kirosin hidasta kevättä ja joka päivä minun teki mieli huutaa tuulelle, että se lopettaisi. Nyt tuijotan seesteisenä ikkunasta ulos: "Jaahas, räntää."Myös Vee tuntuu yht`äkkiä tosi paljon isommalta pojalta. Ehkä vuoden täyttäminen on jokin merkkipaalu myös vauvan omasta mielestä. Yhä mieluummin jään istumaan lattialle ja katson hänen leikkejään, kuin teen mitään muuta.

Tuntuu, että koko viime vuosi oli melkomoista vääntämistä ja paikan hakemista ja nyt yllättäen kaikki onkin seesteistä ja rauhallista. Ja silti en ehdi tehdä kaikkea mitä haluaisin. Olen kuitenkin sitä mieltä, että prioriteettini ovat asettuneet tähän elämäntilanteeseen sopivaksi. Ja uskallan jopa viestittää siitä kanssaihmisilleni ilman jännitystä, mitä he siitä ajattelevat.

Ja vielä; ilman rimpuilua, ihan itsestään kevät on saapunut meidänkin tontille. Krookukset ehättivät ensin ja sinikellot ovat viime vuodesta lisääntyneet sivusipuleilla pieniksi, suloisiksi ryppäiksi. Enpä sitäkään viime vuonna vielä uskonut.

Vaihtoehto kasalle

Kestän omassa kodissani pölyä varsin hyvin, likaisia ikkunoita kiitettävästi ja saunan ja uuninkin pesen vain joulun tienoilla. Yksi asia minut saa näkemään punaista (Matti varmaan miettii, että mikä niistä) ja se on kasat.

Kaikki, jotka ovat asuneet kanssani, tietävät neuroosini kasojen suhteen. En kertakaikkiaan pysty elämään niiden kanssa. Matin kanssa olemme päätyneet tilanteeseen, jossa keittiössä on ryöhnäkulho, johon saa heittää kaiken epämääräisen, jolle ei ole paikkaa. Minä sitten siivoan sen tasaisin väliajoin.

Ostimme edellisen ryöhnäkulhomme kirppikseltä ja se veteli jo viimeisiään. Nyt sitten satsasimme kulhon ulkonäköön aiempaa enemmän. Sehän kuitenkin on koko ajan esillä. Pentikin Tunturi-kulho tuntui juuri sopivalta meidän keittiöön.

Yrttien päivitys

Bloggasin jokin aika sitten yrteistä, joiden uhosin kestävän kesäkuuhun saakka. No, uhoksi se jäi...

Onnistuin tappamaan basilikan ja korianterin liialla kastelulla (!). Rosmariini kituuttaa, mutta ei osoita suuria kasvun merkkejä. Minttu sen sijaan tuntuu pitävän hoitotoimenpiteistäni, sillä se on pöyhkeyttänyt olemustaan, lehdet tosin ovat pysyneet pieninä.

En kuitenkaan luovuttanut vastoinkäymisistä huolimatta, vaan kävin ostamassa uuden korianterin ja basilikan. Katsotaan kuinka kauan saan ne pidettyä elossa.

Ellei maailman paras leipä

Minulla oli vaihe elämässä, etten oikein syönyt leipää. Nyt olen löytämässä sitä uudestaan. En syö sitä kuitenkaan enää puolihuolimattomasti aterian siivellä, vaan se on nykyään ruokapöydän tähti, silloin kun sitä on. Ateria siis koostetaan leivän ympärille.

Ja sitä tarkoitusta varten kannattaa hankkia hyvää leipää. Ainakin yhtä Suomen parhaimmista, ehkä ihan maailmankin. Aroma Bageri & Konditorin Levain-leipä nimittäin. Tätä leipää, voita, parsaa ja munasta. Aika lähellä täydellistä ateriaa, etten sanoisi. Jos eksytte Vaasaan, käykää, ottakaa leipä mukaan ja syökää paikan päällä pullaa, sekin on superhyvää!

Puutarhapuuhastelua

Täällä ollaan pikkuhiljaa virittäytymässä puutarhakauteen. Olemme korkanneet Veen viime syksynä rakennetun hiekkalaatikon ja hän möyrii siellä innoissaan syöden hiekkaa heti kun silmä välttää.

Samalla kun taapero viihtyy laatikossaan (tosin Vee osaa dyykata sieltä poiskin pää edellä), on minulla ollut aikaa tarkastella pihaa. Tämä on ensimmäinen kevät, kun se näyttää mielestäni ihan siedettävältä. Aiemmin olen keväisin ollut saamassa hermoromahdusta ja suunnitellut ainakin sata uutta projektia, millä parantaa näkymiä. Nyt haaveilen lähinnä kasvimaasta ja -huoneesta, tosin en vielä tänä kesänä. Olen Matille pyhästi luvannut, että tämän kesän ainoa projekti on istuttaa olemassaoleviin penkkeihin kasveja tarpeen mukaan ja maisemoida hiekkalaatikko kasvireunuksella muuhun puutarhaan sopivaksi. Tämä todennäköisesti toteutuukin, sillä alustavasti meillä on juhannusviikolla Kurkiaurankadun muutto tiedossa ja kesä menee sen projektin parissa.

Sain kädet jo multaan sen verran, että istutin kevätkukkia ulkoruukkuihin. Melkein kaikki Ilmajoen narsissit olivat lopussa (orvokkien myynti oli jo alkanut!), mutta löysin kuitenkin tarvittavat kaksitoista ja vielä perunanarsissin kaupan päälle Agrimarketista.

Mitä olen oppinut?

Opiskeluaikani on tullut päätökseen, enää yksi luento ja neljä (!) tenttiä suoritettavana, mutta virallisesti Matin isyysloma päättyi eilen.

Olen tullut muutamaan lopputulokseen, jotka olen oppinut tänä aikana:

1) En ole uhrautuva äiti: Pelkästään muiden hyvän ajatteleminen ja sen toteuttaminen ei sovi minulle, tulen siitä vain vihaiseksi.
2) Pidän omasta ajastani: Minusta on ollut ihanaa istua luennoilla; välillä innostun kuuntelemaan ja pohtimaan ja välillä taas selaan nettiä. Parasta kuitenkin on yksinolo.
3) Perhe on paras: Olen joka päivä tullut yliopistolta kotiin kiireessä ja odottaen milloin näen Veen, kotona ollessa sellaista oloa ei koskaan ehdi tulla.
4) Olen parempi äiti, kun minulla on omia juttuja: Koska olen saanut opiskella päivän, olen 100% läsnä sen ajan, kun lapseni on hereillä.
5) Valitsin mieheni hyvin: Lets face it, parisuhteen olisi voinut vauvavuonna hoitaa paremminkin, mutta nyt kun se(kin!) on kohta ohi, olen todennut, että aika hyvä tyyppi täällä asuu. Ja nykyään se osaa laittaa aika hyviä yhden padan pastoja ja imuroida, mikä ei ollenkaan ole se pienin syy sille, että miksi se on hyvä tyyppi.
6) Osaan sittenkin päästää irti: Olen ajatellut, että jostakin syystä minä olen se, jonka täytyy kontrolloida kaikkea. Nyt olen tajunnut, ettei tarvitse. On itseasiassa ihan helppoa päästää irti ja tehdä omia juttujaan ilman, että suunnittelee tekevänsä myös kaikkien muiden juttuja. Helpottavaa. Toki en nyt suurin surminkaan antaisi Matille vapaita käsiä Veen vaatteiden valinnan suhteen.

7) Ajattelen ihan liikaa sitä, mitä muut ajattelevat: välillä jään pohtimaan pitkäksikin aikaa sanoinko jotain tyhmää jollekulle. Ja sitten kuitenkin, kun menen sanomaan jotain tosi hölmöä, kuten kertomaan yliopiston lehtorille pitkänä monologina miten olen tietystä aiheesta kiinnostunut, tapahtuukin ihan hyviä asioita. Tässä tapauksessa hän kutsui minut juttelemaan kanssaan mahdollisesta graduaiheestani ja lainaamaan kirjoja, joita kirjastosta ei löydy.

Joillekin lapsien suhteen kotona oleminen on parasta. Jotkut taas haluavat mahdollisimman nopeasti töihin. Minulle hyvä on ollut nyt tällainen pieni pyrähdys aikuisten maailmaan. Olen myös ymmärtänyt, että se maailma myös odottaa siellä, koska Vee on näin pieni loppujen lopuksi vähän aikaa. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että sotkeutuisin enää pelkästään äiti-lapsi-maailmaan, vaan tarvitsen omia juttujani, joissa koen olevani tärkeä. Ja sitä yksinoloa. Tästä voin kehitellä itselleni sopivan kombon. Ja mielellään ilman sen suurempia suorituspaineita.

Ja ainiin, tiedän nyt mitä tarkoittaa deliberatiivinen demokratia, emergenssi ja mahdollisuuksien horisontti kaaosteoriassa.