Kouluun!

Mulla alkaa tiistaina koulu, apua!

Vee jää Matin kanssa kotiin ja minä menen suorittamaan muutamat opintopisteet. Saimme sumplittua Matin "isäkuukauden" ja minun opintoni niin optimaalisesti yhteen, että kannatti maksaa oppilaskunnan jäsenmaksu tältä keväältä ja tuhlata yksi lukukausi tutkinnon suorittamisesta. Kuukauden luennoilla istumisella tienaan 23 opintopistettä, ei paha.

Paha on se, että en tiedä miten aivoni toimivat. Jos toimivat. Paha on myös se, että Veen nukkuminen on tällä hetkellä mitä sattuu (viime yönä hereille viisi kertaa) ja minä en kestä valvomista kovin hyvin. Kotioloissa se vielä menee, mutta hajamielisyys ja sekoilu ei sovi opintojen kanssa yksiin.

Siksipä blogi on mitä todennäköisimmin hiljaiselolla maaliskuun. Tosin minulla on ainakin yhden valitettavan huonon luennoitsijan kurssi, joten siellä saatan jotain kirjoittaa ajankuluksi. Ja kirjallisiin tehtäviin orientoituessa ja ja...

ps. käännämme myös meidän erittäin viiskytlukulaiset roolit toisinpäin. Toisin sanoen heihei ruuanlaitto ja siivous seuraavaksi kuukaudeksi! 

Rajalla

Eksyin viikonloppuna kuuntelemaan ekaa kertaa tämän biisin (niin, siis kuuntelen edelleen pääasiassa Yle Puhetta):

Musiikilla on merkillinen voima heittää ihminen yht`äkkiä lähes viisitoista vuotta taaksepäin ja kuvata jotakin sellaista, johon sanat eivät riitä. Voisin kuvitella, että kaksikymppinen minä olisi rakastanut tätä biisiä. Sulkenut silmänsä humalassa RT:n tanssilattialla ja nostanut kädet ilmaan. Kävellyt korkokengät kädessä kotiin, kun aurinko on jo noussut. Voin vieläkin maistaa suolan, tequilan ja sitruunan liiton, kun se kumottiin irvistellen tahmealla baaritiskillä.

Mietin, että onko biisi tarkoitettu meidän sukupolvellemme nostalgiseksi lauluksi? Vai tuntuuko kappale tämän hetken parikymppisestä siltä, että joku on tajunnut koko sen katkeransuloisen, sekavan, hapuilevan ja samaan aikaan helvetin itsevarman tyypin sielunmaiseman? Juodaanko enää tequilaa? Ja mihin se kaikki aika katosi?

Samana iltana, kun olin unen ja valveen rajamailla, vierestä kuului varovasti: "Mehän voidaan vielä mennä ja ostaa se pullo tequilaa?" Mutta ei, ei me enää voida. Nuoren aikuisen huolettomuus ja ajatus siitä, että kaikki on mahdollista; pakata kamat kassiin ja lähteä - se on ohi.

Eikä se haittaa.

Ikkunanedusyrtit

Käytän ruuanlaitossa melko paljon yrttejä ja käyttäisin enemmänkin, jos ne eivät olisi niin turkasen kalliita. Nyt päätin kokeilla, josko kaupan pikkuruukuissa olevat yrtit selviäisivät ikkunan edustalla. Valoa lienee riittävästi ja ulkona ei toistaiseksi ole kovia pakkasia, joten ikkunoiden vetämisen kanssa ei pitäisi olla suuria ongelmia.

Olen näiden yksivuotisten kanssa oikea poropeukalo. Vain yhtenä vuonna olen saanut basilikan onnistumaan (kesä 2014, jolloin tulin raskaaksi ja luin jälkikäteen, että basilika on hedelmällisyyden symboli). Yleisesti ottaen satoa olen yksivuotisista istutuksistani päässyt nauttimaan vain härkäpavuista (yhtenä vuonna) ja korianterista (yllättävää kyllä, joka vuosi).

Nyt ostin kaupasta kaksi ruukkua basilikaa, korianteria ja minttua (käytetyimmät yrtit meillä) ja villinä korttina rosmariinin. Katsotaan miten niiden käy. Ainakin vielä kaksi päivää kylvön jälkeen ne ovat hengissä.

Lounasta helmikuun sesonkikasviksesta

Helmikuun sesonkikasvis meidän keittiössä on ehdottomasti tämä:

En oikeasti liiottele, että syön tämän "reseptin" variaatiota viisi kertaa viikossa. Nimittäin joka päivä lounaaksi. Se on helppo, nopea ja kaupassa ei tarvitse ajatella, mitä ostaa (asia, jota arvostan nykyään syvästi).

Kyseessä on Nigella Lawsonin "resepti", joka nostatti melkoisen myrskyn sosiaalisessa mediassa (vihaan sanaa someraivo). Vaikka kyseessä ei varsinaisesti ole ruokalaji, en ollut itse sitä aiemmin ajatellut. Ja kun kerran ohjetta kokeilin, olin myyty. Jos ette ole vielä maistaneet tätä, niin nyt on sen aika. Avokadot ovat parhaimmillaan.

Avokadopaahtis

2 paahtoleipää
voita
avokado
Maldon merisuolahiutaleita
(oliiviöljyä)
(juustoa, tomaattia)

1. Paahda leivät ja voitele ne.
2. Halkaise avokado ja kaiverra pikkulusikalla palasia leivän päälle. Voit vielä mössätä ne haarukalla (liian haastavaa minulle).
3. Ripottele hitunen Maldon merisuolahiutaleita (naurettava kilohinta suolalle, mutta maku on oikeasti hyvä ja tähän ei taida passata muu suola) leivän päälle.
4. Jos haluat voit laittaa vielä juustoviipaleen ja muutaman tomaattisiivun leivälle. Jos jätät leivän voitelun pois, tiputa muutama tippa oliiviöljyä avokadolle.

ps. ihoni on ollut runsaan avokadon syönnin vuoksi ihan huippukunnossa tänä talvena, pintakuivuutta en ole juurikaan havainnut.

Kuume

Taas on se aika vuodesta, kun akuutti kaukokaipuu iskee. Ja Pariisissa kuulemma kukkivat jo ensimmäiset magnoliat. En ehkä kestä.

Haaveilen, että tässä elämässä olisi aika, kun voisin asua keväät suurkaupungissa etelämpänä täältä. Koska pahinta ei ole talven pimeys, vaan pitkä, loskainen kevättalvi.

Ravintolassa syömässä (vauvan kanssa)

Olimme viikonlopun mittaisella minilomalla Helsingissä. Säät olivat karmeat, mutta muuten meillä kävi tuuri. Hotelli Tornissa saimme miltei sviittimäisen huoneen ja pääsimme kaikkiin niihin ravintoloihin, joihin halusimme.

On mielenkiintoista tarkkailla ravintoloita vauvaystävällisyyden näkökulmasta. On eri juttu sanoa nettisivuilla olevansa lapsiystävällinen ravintola kuin toteuttaa se todellisuudessa. Pääasiassa olemme käyneet Veen kanssa tutuissa ravintoloissa ja pystyneet etukäteen arvioimaan niiden sopivuuden, mutta nyt kaikki paikat olivat uusia.

Totesimme välttämättömyyksiksi seuraavat asiat:

A) ymmärtäväiset tarjoilijat ja keittiö. Lapsen karjuessa lohduttaa edes vähän, että tarjoilijalla pitää pokka. Ja joka osaa kysyä syöttötuolin tarvetta ja näyttää mistä sellaisen saa. Nämä luen melkein itsestäänselvyyksiksi, mutta olen aidosti ilahtunut ja onnellinen, kun keittiöstä saa vauva-annoksen pyydettäessä.

B) syöttötuoli. Veen syömisestä ei tällä hetkellä tule yhtään mitään ilman sitä (muilla vauvoilla ei välttämättä pakollinen).

C) loosi tai pöytä, jossa on paljon tilaa. Pikkupöytä, jaettavat annokset ja kaikkea hamuava vauva. Ja vieressä treffeillä olevan pariskunnan pöytä, johon myös kaikkea hamuava yltää. Jep, jep, hyvää ruokahalua vaan kaikille. (tällä hetkellä pannassa ah niin trendikkäät jaettavat annokset)

D) so-last-season. Kannattaa mennä suosittuihin ravintoloihin, kun ne eivät enää ole suosittuja. Trust me. Juuri nyt pinnalla olevissa ravintoloissa on usein aikuisia, jotka haluavat olla aikuisten kanssa. Ja siis vain aikuisten. Oman mielenrauhan takia suosittelen kokeilemaan trendejä myöhemmin. Ellei sitten ole kylmähermoinen viilipytty.

Suosittelen tältä reissulta: Cafe Ekberg (jätä vaunut pihalle), Tamarin, Treffipub (ennen klo 19, koska pubi)

Out from the zone in to the zen

Olen viime aikoina ajatellut paljon sitä, millainen ihminen olen ja mikä tästä kuvasta on oikeastaan totta ja mikä vain pinttyneitä luuloja itsestäni.

Ja muffinssit liittyvät tähän siten, että järjestin kutsut. Ja juuri sellaiset kutsut, joita järjestävistä naisista olen ajatellut aina, etten tule ikinä kuulumaan heihin. Tässä tapauksessa kysymys ei ollut verkostomarkkinoinnista eikä Tuppervaresta vaan lasten vaatteista. Tosin yhtä kaikki, kutsut mitkä kutsut. 

Jotenkin olen ajatellut, että kutsuja järjestävät naiset ovat pinnallisia, yksinkertaisia eikä heillä ole parempaakaan tekemistä. Siis näin tuntematta ketään kutsuja järjestävää naista. Tosi fiksua ja aikuista.

Sitten jouduin itse epämukavuusvyöhykkeelle ilman läheisiä ystäviä, perhettä ja sosiaalisia turvaverkostoja. Miten hemmetissä aikuisia ihmisiä kutsutaan meille kylään? Se on paljon jännempää kuin esittää treffipyyntö. Sain kutsun kutsuille, menin ja totesin: näin. Kerralla voi pyytää monta tyyppiä, eikä ole noloa jos joku kieltäytyy. 

Järjestin siis kutsut. Ja edelleen osaan ajatella syntyjä syviä, keksiä muutakin tekemistä ja välillä olen jopa itseni mielestä turhan monimutkainen. Meillä istuttiin muffinssien äärellä melkein kymmeneen. Matti nukutti Veen ja minä puhalsin lopulta kynttilät sammuksiin. Fiilis oli... tiedättekö sen joka on hyvien kemujen jälkeen. Se oli juuri se.

Suolaista pullaa

Laskiaisen kunniaksi leivoin toki perinteisiä laskiaispullia, mutta myös "pullia" pienellä tvistillä. Söimme laskiaissunnuntaina tätä keittoa ja sen kaveriksi piti saada leipää. Pullien leipominen mielessäni, väänsin sämpylätaikinankin pullaisampaan muotoon ja pyöräytin siitä korvapuustien tapaisia leipäsiä.

Pestopuustit (15 kpl)

5 dl vettä
1 pss kuivahiivaa
2 tl suolaa
1 tl sokeria
10-12 dl vehnäjauhoja
0,5 dl oliiviöljyä

n. 100 g pestoa
n. 100 g rouhittuja pähkinöitä
n. 100 g juustoraastetta

1. Kuumenna vesi 42 asteiseksi. Lisää hiiva, suola ja sokeri.
2. Lisää vehnäjauhot taikinaan vähitellen vaivaamalla. Taikina saa jäädä melko löysäksi. Lisää oliiviöljy ja vaivaa taikinaa niin, että se on kimmoisa ja irtoaa kulhon reunoilta. Tarvittaessa voit lisätä jauhoja hiukan.
3. Kohota sämpylätaikinaa puolisentoista tuntia liinan alla.
4. Levitä puolet taikinasta jauhotetulle tasolle ja painele ilmakuplat pois. Kaulitse taikina ohueksi, leveäksi suorakaiteeksi (kuten tehdessä korvapuusteja).
5. Voitele sämpylätaikina puolikkaalla pestoannoksella. Levitä puolet haluamistasi pähkinöistä ja puolet juustosta sämpylätaikinalle ja rullaa taikina löysähkölle rullalle. Leikkaa taikinasta 7-8 puustia. Itse en nipistänyt puusteja kasaan, vaan asetin ne pellille leikkauspinta ylöspäin.
6. Paista pestopuusteja 200 asteisessa uunissa n. 15 min. Puustit saavat jäädä perinteiseen sämpylään verrattuna pehmeämmiksi ja aavistuksen alikypsiksi.

Muistutus

Vaikka taivaalta vihmoi lunta ja talvi tuntui talvemmalta kuin koskaan, piti yksi homma hoitaa alta pois. Nimittäin tämä.

Tujien suojaus. Kaikki ikivihreät, haihduttavat kasvit (tuijat, alppiruusut jne.) pitäisi suojata auringolta näinä päivinä. Juuristo ei maan jäätymisen vuoksi saa vettä, mutta nyt jo lämmittävä aurinko saa kasvit kuitenkin haihduttamaan nestettä, jolloin vihreät oksat kärventyvät.

Olimme laiskoja, emmekä jaksaneet suojata enää etupihan tuijia, mutta viime kesänä istutettu tuija-aita oli pakko suojata. Matti tökki syksyllä heinäseipäitä tuijien väliin ja nyt kiinnitimme varjostusverkot niihin sitomalla. Näin tuuli ei toivottavasti kaappaa suojia mukaansa.

Eli kaikki, jotka mielitte ikivihantanne olevan kesällä ruskean sijaan vihreitä, suojauspuuhiin!

This could be start of a beautiful friendship

Kun Vee syntyi yritimme totuttaa kissoja asiaan. Annoimme tutustua vauvan leluihin, sänkyyn ja muihin tavaroihin. Sairaalasta Matti taisi viedä jonkun vaatteen kissojen nuuhkittavaksi. Kuitenkin kävi niin, että uusi tulokas oli shokki. Niin iso shokki, että pari viikkoa Veen tulon jälkeen Emma lähti eikä sen koommin ole takaisin tullut.

Inkeri vetäytyi erityisesti Emman lähdön jälkeen omiin oloihinsa ja oli selvästi surkea. Kun Vee alkoi möllöttää lattialla ja heiluttaa raajojaan, pelkäsi Inkeri sitä kuollakseen. Kissa tuli aamuisin yöjalasta kotiin, söi varovasti, hipsi yläkertaan ja nukkui siellä päivän. Illalla se tassutteli alakertaan, pyysi pari rapsutusta ja lähti taas yöhön.

Kun Vee oppi ryömimään, olin huolissani siitä, miten kissan ja pojan välillä käy. Mutta molemmat ovat yllättäneet. Vee rakastaa Inkeriä ja ryömii sen perässä mihin vaan. Kissan pehmeä turkki kiinnostaa aivan mahdottoman paljon. Ja sen ruokailun katseleminen on parasta viihdettä.

Pikku hiljaa Inkerikin on oppinut sulattamaan näitä rakkaudenosoituksia. Se hipsii melko läheltä Veetä kävelyreiteillään ja käy välillä makaamaan tämän eteen. Vee on jollakin tapaa oppinut, että Inkerin syödessä on tyytyminen sen katseluun syöttötuolista tai sylistä. Kun suustani parahtaa "Varovasti!", osaa Vee hiljentää kätensä liikettä ja koskea Inkeriä miltei silittäen.

Olemme jo muutaman kerran yllättäneet Inkerin Veen vierestä nukkumasta ja siitä näyttää tulevan tapa. Kuitenkin suurin luottamuksen osoitus oli tämä:

Vee oli tapansa mukaan kiinnostunut Inkerin vesikupista, mutta kissapa tuli samoille apajille. Ja alkoi hetken vilkuilun jälkeen popsia naksuja suuhunsa kaikessa rauhassa.

Lyhyet viikot, pitkät hetket

Minulle sanottiin, että vauvan kanssa hetket ovat pitkiä, mutta viikot lyhyitä. Allekirjoitan täysin. Toissa yö tuntui kestävän ikuisuuden ja samaan aikaan henkäisin kauhusta, kun aamulla jouduin kääntämään seinäkalenterin. Helmikuu! Miten voi olla? Pääsin vasta joulusta.

Jotkut puhuvat jo keväästä. Siihen en vielä taivu. Minulla on keskitalvi. Tosin kieltämättä sininen hetki kello viisi antaa jo hiukan toivoa. Ja se, että pihan aurinkokennovalaisimeen syttyi eilen illalla valo. Se tarkoittaa aurinkoa. Ja aurinko tarkoittaa... Ei vielä, antaa lumen sataa ihan rauhassa.