perjantai 20. marraskuuta 2015

Tukholma... eikun Porvoo

Jonnekin kuitenkin piti vanhempieni helmoista päästä loman aikana, joten Tukholman sijaan päädyimme Porvooseen.  Ja siellähän on tosi ihana kierrellä ja katsella paikkoja. Marraskuisessa hämäränhyssypäivässä oli oma tunnelmansa. Kahvilat ja kadut olivat lähes autioita ja kostea ilma sai äänet vaimenemaan. En olisi ihmetellyt, jos jonkin kadunkulmassa kääntyessä olisimme päätyneet johonkin menneeseen aikaan.

Kävimme kahvilla Cafe Klockanissa, jossa sai suolaisia vohveleita ja runebergintorttuja (!). Se on vastapäätä Tee- ja kahvihuone Helmeä, jossa olemme tavanneet käydä.
Vastaisuuden varalta: Klockaniin, jos haluaa suolaista, Helmeen jos makeaa.

Illasta söimme vielä Bistro Sinnessä. Otimme hampparit (sairaan hyviä) ja Veelle tarjoilija toi nakerreltavaksi spelttisämpylöitä, jotka olivat huippuja herran ruokahalusta päätellen, mekin saimme Matin kanssa maistaa yhdet.
Vastaisuuden varalta: Sinneen syömään jos on kovempi nälkä, illallista harkittava vakavasti.

ps. kuvat ovat rakeisia vahingossa, sain synttärilahjaksi mikrojärjestälmäkameran ja opettelen vasta käyttämään sitä, tais olla ISOt vähän turhan isolla. Mutta ehkä rakeet sopivat vanhaan kaupunkiin.





1 kommentti:

  1. *mouurrr*, sanoo maha, kun katson tuota hampparikuvaa...

    VastaaPoista