keskiviikko 30. syyskuuta 2015

Olohuoneuutta

Eihän se Lähdesmäen reissu vain keittiön uudistamiseen jäänyt. Kun on vauva, kannattaa hankkia myös uusi sohva... Eikun.


Vanhaan sohvaamme pissasi Inkeri ja kissanpissanhaju on melko kamala, sitä ei oikein tekstiileistä ilman vesipesua saa pois. Keksin vielä toisenkin syyn, miksi piti saada uusi sohva. Meillä ei ole olohuoneessa pöytää ja Veen tullessa taloon olemme siirtyneet nauttimaan iltapalaa poikkeuksetta sohvalle. Edellisen sohvan käsinojat olivat luisut, joten oli vain ajan kysymys milloin sohvalle kaatuu jotakin (ei ehtinyt kaatua). Nyt ne eivät enää ole luisut.


Kaksi tosi hyvää syytä saada siis melko raflaava, raidallinen sohva olkkariin. Aiemmin olemme uskaltautuneet vain jännittävään beigeen ja eksoottiseen ruskeaan, joten nyt revittelimme koko rahalla. Vähän hirvitti, mutta se on minusta i-ha-na.


2 kommenttia:

  1. Onpa ihanan raikas! Rohkea valinta.

    VastaaPoista
  2. AIVAN IHANA !!! :) Sohva josta tulee hyvälle tuulelle!

    P

    VastaaPoista