keskiviikko 1. heinäkuuta 2015

Kahvilla Kinuskilla

Olen Facebook-feedissäni nähnyt monen järvenpääläisen käyvän kahvilassa Kellokoskella. Vaikka Järvenpäästä löytyy omastakin takaa ainakin yksi ihan kiva kahvila, on ihmisillä ollut tarve ajaa juomaan kahvit ja syömään herkkuja Kellokoskelle, jossa (kaikella kunnioituksella) ole mitään muuta tekemistä.

Olemme aiemminkin Matin kanssa ajaneet ihan vain kahvilan (tai oikeammin kakun tai oikeammin ranskalaisen suklaasilkkipiirakan) vuoksi, joten Järvenpää-Kellokoski väli ei tuntunut ollenkaan liian pitkältä.

Otimme kahvilassa kinuskikakkua, joka oli erityisesti Kinuskillan kinuskikakkua, ja brownien. Brownie oli varsin hyvää ja jätetty sopivan raa´aksi niin, että sisus oli mehevä. Kinuskikakulta odotin kuitenkin enemmän. Kinuski itsessään oli hyvää, samoin puolukkatäyte, mutta en oikein saanut kiinni, miksi kakku oli tehty suklaapohjaan. Kakku oli kostutettu ehkä jollakin mehulla ja se oli mielestäni liiankin kostea. Kaikenkaikkiaan kakussa oli näin yksinkertaiselle tyypille liikaa makuja.


Miljöö Kinuskillassa oli ihana, erityisesti pihan puolen terassi, joka oli tehty vanhaan raunioon. Myös viljelylaatikot yrtteineen olivat suloisia ja olisin toivonut, että kakuissa olisivat näkyneet nämä yrtit, esimerkiksi minttu, joka oli villiintynyt puskamaisiksi kasvustoiksi.

Ihan kiva kokemus, mutta ei toistaiseksi niin vakuuttava, että vartavasten ajaisin kahvilaan.

3 kommenttia:

  1. Kai toi ihan kiva kahvila on Aulis? Mä tykkään siitä ihan mahdottomasti ja ihana tukea nuoria yrittäjiä, jotka tekee itse :) Olis ihana nähdä taas pian!

    VastaaPoista
  2. Hei, mikä Aulis? En tiedä siitä mitään... Ensi kerralla siis sinne. Tullaan viimeistään silloin elokuun tokalla viikolla, voi olla, että aiemminkin lyhyemmälle visiitille.

    VastaaPoista
  3. Ooh, sulta on mennyt täydellinen paikka ohi! Aulis on Ainolan kahvila, lähden sun kanssa sinne koska vaan! https://www.facebook.com/CafeAulis

    VastaaPoista