Elämä ja kukat

Olen tullut siihen lopputulokseen, että kukkien kautta voi huomata oppimaansa. Ainakin minä voin. Olen oppinut viime aikoina seuraavaa:

1) Elämä on rajallinen

Olen ensimmäistä kertaa ymmärtänyt, että täällä ei olla ikuisesti. Se pelottaa, mutta toisaalta olen ehkä hiukan paremmin hyväksynyt ajatuksen. Eilen ajoimme kotiin reissulta kukkarekan perässä ja pohdin mielessäni, miten visuaalisesti upea olisi kolari sen kanssa. Jos siis voin valita; tarpeeksi kypsässä iässä, mielellään sellaisen rekan kanssa, joka on täynnä tulppaaneja, pioneja ja ruusuja.

2) Estetiikka ei ole turhuutta, vaan parhaimmillaan käytännöllisyyttä

Olen tajunnut, että usein käytännöllisten ihmisten käytännöllisyys koskee asioiden toteuttamistapaa, ei niiden kanssa elämistä. Ajatellaan, että on usein käytännöllisempää tehdä jokin asia nopeasti ja helposti, vaikka lopputuloksen ja asian elämisen kannalta olisi järkevämpää kuluttaa toteutukseen hieman aikaa ja suunnitella sitä etukäteen. Nyt puhuu intohimoinen esteetikko, joten note to self: jos tavoitteena on kaunis piha, kannattaa sen suunnitteluun ja perustamiseen uhrata aikaa, jotta lopputulos olisi mahdollisimman helppohoitoinen ja ihastuttaisi pitkään. Ei valita käytännöllistä (=nopeaa ja helppoa) tapaa saada pihaa siistin näköiseksi ja kylvää sitä täyteen nurmikkoa ja alkaa sitten suunnitella penkkejä.

3) Kaikki ei ole niin vakavaa ja ensin kannattaa aina poimia kukkia

Tässä on suurin muutos, joka minussa on tapahtunut. Olen luonteeltani (hiukan?) takakireä ja kontrollifriikki asioiden järjestyksen kannalta, mutta nyt olen päättänyt opetella rennompaa suhtautumista. Eilen tulimme reissulta kotiin ja yleensä purkaan kassit samoin tein, järjestän tavarat kaappeihin ja pyykit koneeseen. Nyt tulimme kotiin ja katsoin kassivuorta eteisessä. Nappasin akuuteimmat tavarat, laskin vauva Veen lattialle leikkimään ja sen jälkeen kylmän rauhallisesti keräsin puutarhasta kaksi maljakollista kukkia. Sitten järjestin asiat paikoilleen (itseasiassa Matti oli jo ehtinyt järjestää suurimman osan minun liehuessa pihalla). 

Heittäydyin vielä niin hurjaksi, että vaikka lattialla oli vielä yksi kassi laittamatta, laitoin radion soimaan ja tanssin vauva Veen kanssa. Syreenien tuoksu ja Juha Tapio keittiössä. En ota siis itseäni ollenkaan vakavasti.

Taas italialaista

Ilmeisesti aina, kun haluan kirjata jonkin reseptin ylös, se on italialainen. Yksinkertaiset maut ja helpot ohjeet tuntuvat viehättävän minua. Italialainen keittiö ei kikkaile, vaan kunnioittaa raaka-ainetta ja se on minulle mieleen.

Tämä leipä on pizzan sukulainen ja sen sisälle voi sulloa mitä tahansa herkkuja. Minä laitoin parmankinkkua, mozzarellaa ja basilikaa, mutta yhtä hyvin leipään voi kääriä aurinkokuivattuja tomaatteja, kirsikkatomaatteja, salamia... Tarjoa sellaisenaan tai kevyen salaatin tai keiton kanssa.

Tortano

3 dl vettä (42 astetta)
2 rkl oliiviöljyä
1 rkl hunajaa
1 rkl suolahiutaleita
1 pss kuivahiivaa
2 1/2 dl durumvehnäjauhoja
4 dl vehnäjauhoja

200 g mozzarellaa
200g parmankinkkua
1 ruukku basilikaa

1. Lisää lämpimään veteen oliiviöljy, hunaja ja suola. Sekoita kevyesti.
2. Sekoita hiiva vehnäjauhoihin ja lisää jauhot vähitellen alustaen taikinaan. Alusta taikinaa, kunnes se on kimmoisa ja anna kohota puolisen tuntia.
3. Levitä taikina käsin suorakaiteeksi (noin pellin levyiseksi) ja laita toiseen reunaan revitty mozzarella, parmankinkku ja basilika.
4. Kääri rullaksi kuten kääretorttu ja liimaa saumakohta vedellä. Laita leipä pellille hevosenkenkämäiseksi kiepiksi niin, että päät melkein koskettavat toisiaan. Nostata taikinaa noin puoli tuntia ja kuumenna uuni samalla 250 asteeseen.
5. Pudota uunin lämpötila 200 asteeseen kun pistät tortanon uuniin. Kypsennä leipää 20-25 minuuttia ja jäähdytä hiukan ennen tarjoilua.

Magnolia eteisessä

Rakastuin interrail-reissullamme magnolioihin, jotka kukkivat Pariisin Jardin des Plantes-puistossa. Tiedän, että Etelä-Suomessa ne menestyvät puutarhoissa jo varsin yleisesti ja jotkut onnekkaat Keski-Suomessakin saavat ne hyvällä talvisuojauksella selviämään. Meillä magnolioista on kuitenkin turha haaveilla.

Paitsi että, korvikkeisiin voi aina tyytyä. Eteisen matto on meillä kovalla kulutuksella, sillä sillä kävellään varsin usein kengät jalassa. Entinen matto alkoi olla melko ryöhnäisen näköinen, joten päätin vaihtaa sen. Kun törmäsin Vallilan mattomallistossa Magnolia-nimiseen mattoon, oli etsintä ohi. Matto kotiutui eteiseen hyvin ja saattelee hauskalla tavalla keittiöön, jossa sielläkin kukkivat valkeat kukat sinisellä taustalla tapetissa.

Iloista juhannusta!

Puutarhatakki

En varsinaisesti hankkinut itselleni puutarhatakkia, mutta uusi ohut parkani muodostui sellaiseksi. Ensinnäkin, sen kukkakuosi sopii puutarhaan hyvin ja toisekseen värimaailma ei pistä pahakseen muutamasta multa- tai ruohotahrasta. Ne eivät kaiken kukerruksen takaa näy mihinkään ja likaisella takilla kehtaa piipahtaa lähikaupassa. Takki pitää tuulta kohtuullisen hyvin ja ohut kangas takaa sen, ettei takilla tule hiki.

Hankin takin englantilaisesta Simplybe Euro-verkkokaupasta, jossa koot alkavat 42 (brittikokojen suomennos täällä). Toimitus oli nopea ja hinta-laatu-suhde ainakin takkini osalta erinomainen. Parkani maksoi nelisen kymppiä. Brittivaatteissa on myös mukana hulluttelua, jota ei ehkä pohjoismaisista vaatteista löydä. Suomen kesässä kuitenkin tarvitsee valitettavan paljon takkia, joten on huippua, että takki on kukkaisen kesäinen.

Yllärilemppari

Nytalkaa kaikkien suosikkikukkieni kukkimisen ilotulitus. Aloittajan toimivat syreenit, sitten juhannusruusut, pionit, köynnösruusut...

Siltikin vaivihkaiseksi suosikikseni puutarhassa on kukkien rinnalle noussut vaatimaton tyyppi, joka nököttää kotiovemme vieressä. Tai suosikki ei ehkä ole vaivihkaa noussut, kyllä se oli rakkautta ensi silmäyksellä. Siis douglaskuuseen.

Olimme taimistolla ja silitin epähuomiossa kuusen oksia ja neulaset olivatkin ihan pehmeät. Samassa sekunnissa minun oli pakko saada kuusi pihaamme. Viis mistään! Jälkikäteen ajateltuna ostos oli ehkä liiankin kallis (kallein kasvi, jonka olen hankkinut). Lisäksi puu kasvaa monikymmenmetriseksi, joten pienehkössä pihassa sitä joutuu enemmin tai myöhemmin leikkaamaan. Eli ei erityisen järkevä hankinta.

Mutta niin ihana. Pehmeiden neulasten lisäksi se on kasvattanut hassut huitulaoksat, jotka ryöpsähtelevät epäsäännöllisesti ympäriinsä. Ihailen tätä kurittomuutta. Parasta on, että keväisin kuusi kukkii tekemällä ihanat, vaaleanvihreät pompulat oksiensa päihin. Voittaa mennen tullen monet värikkäämmät kukkaset.

Stranoffee, rhubaffee... you name it!

Viime vuosien trendileivonnainen on ollut banoffee: keksipohjasta, kondensoidusta maidosta keitetystä kinuskista, kermavaahdosta ja banaanista koottu jenkkiherkku.

Minä en erityisemmin välitä banaanista, mutta kaikista muista banoffeen aineksista kylläkin. Ja siitä se ajatus sitten lähti. Mitäpä jos banaanin sijasta käyttäisi jotakin muuta... vaikka mansikoita? Ja nimeäisi tortun stranoffeeksi. Googletin stranoffeen ja joku muukin oli ollut yhtä omaperäisen kekseliäs. Rhubaffeeta en edes googlettanut, eiköhän joku raparperin ystävä ole sellaisenkin tehnyt.

Tämä on mielestäni mainio juhannustarjottava ja erittäin helppo valmistaa, vaikka kinuskin keittämiseen meneekin aikaa. Toisaalta, sille ei tarvitse tehdä mitään sillä aikaa ja homman voi hoitaa etukäteen. Ja raparperin, mansikoiden tai banaanin sijasta voi kokeilla vaikka mitä makuvaihtoehtoja: appleffee, rasbeffee, bluebeffee...

Rhubaffee

1 tlk kondensoitua maitoa

1/2 l raparperia pilkottuna
1/2 dl sokeria
(tai vaihtoehtoisesti litra mansikoita)

1 pkt Muro-keksejä (tai 200 g digestivejä tai Bastogne-kandisokerikeksejä)
60 g voita sulatettuna

2-4 dl kermaa
sokeria
vaniljaa


1. Laita kondensoitu maito tölkissään vesikattilaan niin, että vesi peittää tölkin. Keitä miedolla lämmöllä tölkkiä 2,5 h. Käännä tölkki keittämisen puoli välissä. Vaihtoehtoisesti voit kokeilla tehdä kinuskin mikrossa, tätä en ole itse kokeillut: linkki. Anna jäähtyä.

2. Keitä raparperi ja sokeri hillokkeeksi n. 10 minuutin ajan. Anna jäähtyä.

3. Murskaa murokeksit muruksi. Itse laitan keksit muovipussiin ja hakkaan kaulimella murskaksi. Sekoita muruun sulatettu voi ja painele seos piirakkavuoan pohjalle.

4. Vaahdota kerma ja mausta se sokerilla ja vaniljalla. Kerman määrää voi säädellä. Meillä asuu taloudessa kermavaahdon rakastaja, joten laitoin 4 dl. 2 dl riittää kuitenkin aivan hyvin.

5. Kokoa piirakka murupohjan päälle. Ensin kinuski levitettynä, sitten raperperihilloke ja lopuksi kerma reunoille. Jos et halua pursottaa kermaa, laita kerma ensin ja hilloke päälle.

Yksinkertaista, kiitos

Mainitsinkin, että viime vuonna olen onnistunut kylvämään jossakin välissä uusia tulppaaneja. Selkeästi olen värikoodannut etupihan tulppaanipenkin vaaleanpunaisen ja valkoisen sävyihin. Takapihalla olen hullutellut väreillä ja tunkenut kaikenvärisiä kukkia samaan penkkiin.

Olen ajatellut pitäväni romanttisista, rönsyilevistä kukista. Niin isoista, että ne notkuvat kaiken ihanuutensa painosta. Nyt kun katselen etupihan tulppaaneja (jotka, kiitos viileiden säiden, kukkivat edelleen) olen tullut lopputulokseen, että sittenkin yksinkertainen on minua varten. Penkin kaikkein kaunein kukka on mielestäni tavallinen, vaaleanpunainen tulppaani.

Kaupungissa maalla

Vaikka olenkin kotoisin keskikokoiselta paikkakunnalta, on siellä Helsingin läheisyyden vuoksi yritetty kehittää jonkinlaista kaupunkikulttuuria. Omasta mielestäni yksi olennainen osa kulttuurin muodostumisessa on ihmisten oleilu kaupungissa ja sen kaduilla. Olohuone ikäänkuin siirretään omasta kodista ravintoloihin, kahviloihin ja puistoihin. Vanhassa kotikaupungissani istuimme lukioikäisinä ja vähän vanhempina usein kahviloissa polttamassa tupakkaa ja juomassa alle kaksi euroa maksanutta kahvikupillista loputtomiin. Parhaat paikat olivat ne, joissa santsikuppi oli ilmainen.

Tällaista kulttuuria minun on eniten ikävä. Ilmajoella ei kertakaikkiaan ole kahvilaa, johon mennä istuskelemaan. Eikä oikein Seinäjoellakaan, yksi ketjukahvila ja yksi yksityinen, jotka molemmat ovat useimmiten tupaten täynnä, eivätkä oikein houkuta pidempiaikaiseen istuskeluun.

Onneksi tähän on tullut täksi kesäksi muutos. Viime kesän kesätyöpaikkani, Lauroselan museokahvila, on avannut ovensa taas. Olen vieraillut siellä jo kahdesti. Toisella kerralla nappasin mukaan kirjan ja vauva-Veelle kantopussin ja vanuin kahvilan penkin ääressä toista tuntia lukien ja jutellen. Ihan mahtavaa! Tämän kesän tavoitteeni onkin istua kahvilassa joka viikko.

Ihan pihalla

Ehkäpä tämän vuodenajan kulunein ilmaus, mutta sitä ollaan oltu. Monellakin tavalla. Pihalta palaillaan pikku hiljaa normaali elämään, aivot ovat alkaneet toimia jo jotakuinkin normaalisti. Toisella pihalle ollaan vasta siirtymässä.

Olemme tehneet aika paljon hommia puutarhassa ja haaveina olisi saada suurimmat projektit juhannukseen mennessä valmiiksi, jonka jälkeen kaavailemme nauttivamme ulkona olosta. Että kuun vaihteessa säiden olisi parempi muuttua mukaviksi.

Tilasimme työmiehet siistimään viime syksynä rakennetun laatoituksen ja asentamaan siihen reunakivet. Samalla Kiinteistöpalvelu Aholan miehet siistivät ojanpuoleisen rinteemme. Me Matin kanssa istutimme siihen tuija-aidan. Lisäksi laitoin pihan puolelle juhannusruusuja ja norjanangervoja vuorotellen riviin, pari pihlajaa ja niiden ympärille valkoisia perennoja kasvamaan. Ojan puolelle Matti rakensi kivistä rajan, jonka yläpuolelle heittelin valkoisen kesämalvikin ja ruiskukan siemeniä. Katsotaan millainen ojan rinteestä tulee, toivottavasti jotain muuta kuin voikukkapelto, josta pilkistää leppien ja näsiän poikasia, joka se on ollut viimeisen neljä vuotta.

Viime syksyn tilanne. Kiinnitä huomio oikeaan laitaan.

Tämän kesän tilanne.