perjantai 29. toukokuuta 2015

Lähikukkia



Tänä vuonna pääsin jo näin aikaisessa vaiheessa omavaraiseen leikkokukkien hankintaan. Nappasin muutaman tulppaanin pihalta maljakkoon, kun siirsin niiden sipulit uuteen paikkaan.

En oikein tiedä mitä syksyllä on tapahtunut ja missä vaiheessa olen törkännyt multiin kaikkien niiden tulppaanien sipulit, jotka nyt työntyvät maasta kukkimaan. Tulppaaneja nimittäin on kymmeniä pitkin pihaa. Välillä on yllättävän ihanaa olla lahopää.

keskiviikko 27. toukokuuta 2015

Edelleen melankoliaa

Tämä on paras kasvisruoka. Ikinä. Sen valmistaminen kestää pitkään, mutta jokainen minuutti on sen arvoinen.

Tein tätä tupla-annoksen ja söimme sitä monta päivää. Olisi ehkä voinut laittaa puolet pakkaseen odottamaan sitä päivää, kun kaipaa lohturuokaa. Koostumus lienee hyvin pakkasen kestävä.

Tee tätä. Edes kerran. Tai tule joskus meille syömään.


Melanzane alla parmigiana eli Melankolia eli Munakoisovuoka

1 kg munakoisoja
suolaa
vehnäjauhoja (pari desiä)
öljyä paistamiseen

2 tlk kirsikkatomaatteja (Mutti)
5-10 kynttä valkosipulia
oreganoa
mustapippuria
öljyä

300 g mozzarellaa
200 g parmesania

1. Siivuta munakoisot pitkiksi siivuiksi ja ripottele siivujen päälle suolaa. Itketä munakoisoja vähintään puoli tuntia, mielellään tunti. Sillä aikaa valmista tomaattikastike.
2. Pilko valkosipulit ja paista hetki pannulla. Lisää kirsikkatomaatit, mustapippuri ja oregano. Anna hautua hiljakseen munakoisojen paistumisen ajan.
3. Pyyhi munakoisot talouspaperilla kuiviksi. Levitä vehnäjauhoja lautaselle ja kuumenna kaksi paistinpannua. Leivitä munakoisoviipale ja nakkaa se pannulle paistumaan öljyssä. Tarkoituksena on saada munakoisoihin väriä, ei kypsentää niitä. Muutama minuutti per puoli on riittävä määrä. Paista kaikki munakoisot valmiiksi.
4. Raasta parmesani ja revi mozzarella paloiksi. Kokoa vuoka kuten lasagne. Kerros munakoisoja, kerros tomaattikastiketta ja juustoja päälle.
5. Paista vuokaa 175 asteessa n. 45 minuuttia. Anna vetäytyä vähintään puoli tuntia. Nauti hyvän leivän kera.

torstai 21. toukokuuta 2015

Melankoliaa ja leipää

Olen haaveillut Kitchen Aid-yleiskoneesta jo jonkin aikaa. En sitä itse ole kuitenkaan raatsinut ostaa, mutta nyt se kaunistaa keittiötämme. Sain sen nimittäin äitienpäivälahjaksi.



Hetihän konetta piti päästä kokeilemaan ja tein viikonloppuna maailman parasta kasvisruokaa Parmigiana di Melanzanea (ohje tulossa!), kotoisammin Melankoliaa ja sille kaveriksi focacciaa.

Focaccia on italialainen peltileipä ja helppo valmistaa. Valmistus kuitenkin ottaa oman aikansa, koska taikina pitää kohottaa kahdesti. Lopputulos on kuitenkin odotuksen arvoinen.



Focaccia

3 1/2 dl vettä
1 pss kuivahiivaa
7 dl vehnäjauhoja
1/2 dl oliiviöljyä
1 1/2 tl suolaa
1 rkl hunajaa

päälle: 1/2 dl oliiviöljyä, 2 valkosipulin kynttä, rosmariinia ja sormi- tai merisuolaa (valintasi mukaan voit laittaa myös oliiveja, kirsikkatomaatteja...)

1. Laita kaikki ainekset yleiskoneeseen ja vaivaa viitisen minuuttia. Käsin samalla kaavalla, öljy kannattaa tosin lisätä viimeisenä. Huomaa, että ohjeeseen kannattaa käyttää nimenomaan oliiviöljyä, koska se varmistaa focaccian tyypillisin maun.
2. Vuoraa isohko vuoka tai pelti leivinpaperilla ja sivele se vielä öljyllä. Kumoa taikina astiaan ja tasoita pinta. Anna nousta puoli tuntia.
3. Kohoamisaikana valmista päälle tuleva mausteöljy. Murskaa valkosipulin kynnet ja sekoita ne ja rosmariini öljyyn.
4. Töki sormella koloja leipään ja sivele se öljyllä. Jos haluat, voit lisätä nyt oliivit, kirsikkatomaatit tai muut täytteet leivän päälle. Ripottele päälle sormisuolaa (tai rouhi merisuolaa pintaan). Laita uuni kuumenemaan 250 asteeseen ja nostata leipää toiset 30 minuuttia.
5. Paista 250 asteessa 12-15 minuuttia.


tiistai 19. toukokuuta 2015

Siivu kerrallaan

Olen saanut pienen apurin kitkentätöihin. Tosin apuri on myös syypää siihen, miksi kitkentää on tänä keväänä paljon, sillä syksyllä penkit jäivät niin luokattomaan kuntoon. 

Vihaamani työ keskeytyy aina sopivin väliajoin, kun apuri huutaa vaunuista. Silloin homma on jätettävä sikseen ja riennettävä apurin luo.

On hyvä, että joku huolehtii tämän puutarhurin tauoista. Tauko-ohjelmassa olisi kuitenkin toivomisen varaa. Apuri taitaa olla tosin eri mieltä.

Ei liene epäselvää missä vaiheessa tämän penkin kitkentä keskeytyi...



torstai 14. toukokuuta 2015

Pikaleivontaa

Välillä ihmisen täytyy saada herkkuja. Olen yrittänyt ottaa asenteen, että herkkujen eteen täytyy nähdä vähän vaivaa, joten pyrin tekemään niitä itse. Koska aina ei ole aikaa suurisuuntaisten leivonnaisten tai jälkiruokien tekoon, on näppärä olla ohjeita, jotka valmistuvat huippunopeasti.

Nopean ja herkullisen ohjeen cookieseihin bongasin Nelliinan 37800 Pätsiniemi-blogista ja olen leiponut keksejä muutamaan otteeseen. Nyt ajattelin laittaa perusohjeen tännekin, koska täältä löydän sen itse helpommin ja nopeammin.



Cookies - perustaikina (12 keksiä)

100 g voita
2 dl sokeria
1 muna
2 tl leivinjauhetta
3,5 dl vehnäjauhoja

+ 2 dl sattumia
+ 1-2 tl maustetta

1. Sulata voi ja sekoita sokeri siihen.
2. Vatkaa muna voi-sokeri-seokseen.
3. Sekoita leivinjauhe ja vehnäjauhot yhteen ja lisää sitten muihin aineisiin.
4. Lisää sattumat ja mauste.
5. Muotoile taikinasta pötkö ja laita hetkeksi jähmettymään jääkaappiin.
6. Leikkaa pötköstä 12 palasta ja taputtele pyörylöiksi pellille.
7. Paista 200 asteessa 6-8 minuuttia.

Taikinaan voi laittaa erilaisia sattumia: pähkinöitä, suklaata, kuivahedelmiä, mitä vaan! Samoin sen voi maustaa kuinka haluaa tai olla maustamatta. Kuvassa näkyviin tummempiin kekseihin käytin tavallisen sokerin sijaan ruokosokeria ja sattumiksi valitsin tumman suklaan ja pekaanipähkinät sekä maustoin taikinan kanelilla. Vaaleampiin cookieseihin upposi perustaikinan kaveriksi valkoista suklaata, karpaloita ja vaniljaa.

maanantai 11. toukokuuta 2015

Tee-se-itse-projektina unipesä

Olin ennen vauvan tuloa ajatellut, etten missään tapauksessa uskalla nukkua samassa sängyssä vastasyntyneen kanssa. Tämä kumoutui jo ensimmäisenä yönä sairaalassa, kun itkevä vauva rauhoittui viereeni torkkumaan ja loppujen lopuksi myös minä kuukahdin samaan sänkyyn. Kotona nukutimme kaveria alkuun pinnasängyssä, mutta poitsu valitsi mieluummin meidän sänkymme. Alkuyön hän nukkuu omassa sängyssään ja aamuyöstä vaatii päästä meidän sänkyymme.

Edelleen nukkuminen pienen vieressä on ollut itselleni melko pelottavaa ja hartiani ovat olleet takuuvarmassa jumissa aamulla. Lisäksi vaipan falskaaminen kahdesti tällä viikolla nimenomaan silloin aamuyöstä ja sitä seurannut pyykkirumba saivat minut melko luovaan ongelmaratkaisutilaan.

Stockan kuvastossa näin koiranpedin ja siitä se ajatus sitten lähti. Niin oli lähtenyt myös muilla, sillä löysin unipesän. Se on ilmeisesti ruotsalaista alkuperää oleva idea, jossa perhepetiin vauva laitetaan omaan koiranpetiä muistuttavaan sänkyynsä nukkumaan. Tällöin riski kierähtää vauvan päälle tai tyynyjen ja peittojen alle jääminen on pienempi.

Löysin pesään ohjeen täältä. Kävimme kankaiden hakureissulla Seinäjoella Matin ja poitsun kanssa ja surautin pesän kasaan kahdessa illassa. Unipesä tuli halvemmaksi itse tehtynä ja sain sen värisen kuin halusinkin (turha edelleenkään odottaa tyylikkyyttä, olen hurahtanut lapsikuoseihin). Ja se on huippukätevä! Alakerrassa pesän voi lykätä sohvalle, jos poikaa pitää silitellä nukahtamaan ja yöllä sain vaihdettua jopa asentoa vauva vierellä, sillä pesän reunat stoppaavat herkkäunisen liiallisen liikkumisen. Lisäksi poika viihtyy siinä hyvin.



torstai 7. toukokuuta 2015

Uutta satoa

Nyt olen päässyt pihapuuhiin! Tosin jouduin valitettavasti aloittamaan hirveimmillä töillä: rikkaruohojen kitkemisellä ja haravoinnilla.

Ainoa palkitseva puoli näissä töissä on se, että rikkaruohojen joukosta ja viime syksyn lehtien alta paljastuu kaikenlaista mukavaa näin keväällä. Pionien tummanpuhuvia alkuja ja skillojen hehkuvan sinisiä kukkia. Ja uutta satoa! Raparperi puskee jo sellaista vartta, että jos aurinkoisia päiviä riittää meillä syödään raparperimuffinsseja viikonloppuna.



tiistai 5. toukokuuta 2015

Melkein lähiruokaa

Nimittäin parsat. Nuo kevään herkullisimmat sesonkikasvikset. Niitä on kaupassa ollut jo pääsiäisestä lähtien, mutta hinnat ovat tulleet alaspäin ja parsat pullistuneet sitä mukaa mitä lähempänä Suomea ne on kasvatettu. Lähikaupassa oltiin päästynjo Saksaan. Niitä voi siis nauttia nyt muutenkin kuin viikonloppuna.

Minä nautin parsani mieluiten (kuten muuten myös herra Hans Välimäki) hakatun kananmunan ja voisulan kera, mutta huonoa ei ollut pikahollandaisekaan, jonka reseptin bongasin Soppa365-sivustolta.

Pikahollandaise parsalle

60 g voita
1 munankeltuainen
1/4 rkl sitruunamehua
1/2 rkl vettä
suolaa

1. Sulata voi kattilassa ja anna kiehahtaa.
2. Vatkaa munankeltuainen sitruunamehun ja veden kanssa rikki.
3. Lisää kuuma voi ohuena norona koko ajan vatkaten munaseokseen.
4. Mausta tarpeen vaatiessa suolalla.

sunnuntai 3. toukokuuta 2015

(Pohjan)maahanmuuttajana


Olen asunut Ilmajoella nyt nelisen vuotta. Muutin huhtikuun alussa, samaan aikaan kuin joutsenet ja suhtauduin muuttoon juuri niin romanttisissa tunnelmissa. Tunnelma oli haikea, mutta odottava. On kummallista, että aiemmin elämän muutoksissa, esimerkiksi opiskelemaan mennessä, pelkäsin aina että jään yksin, nyt en sitä pelännyt. Olisiko sittenkin pitänyt?

Olen huomannut, että aikuisena on vaikea luoda ihmissuhteita. Olen harrastuksistani saanut tuttuja ja kavereita täältä. Työni ja opiskeluni ovat olleet sen verran pitkän matkan päässä, etten niissä olevia ihmisiä ole vapaa-ajallani tavannut. Neljässä vuodessa en ole käynyt ilman Mattia kuin kerran ulkona tai kahvilla ilman työn tai harrastuksen tuomaa apupyörää.

Kulttuurinen yhteentörmäys on myös ollut melkoinen. Vaikka pohjalaisessa luonteessa arvostan sitä, että positiivisia asioita sanotaan ääneen ja yritteliäisyyteen kannustetaan, en vaan aina tajua heitä ja tuskin hekään ovat aina samalla aaltopituudella minun kanssani. Joka puolella näkyvä taivas ja pelto ovat huikaiseva kauniita, mutta välillä niin ahdistavan avaria, että haluaisin paeta metsään. Joka kerta, kun suustani pääsee tuloo tai menöö, korjaan itseäni.

Olen aina ajatellut, että kun hankimme lapsia, yksinäisyyden tunne hellittää. On helpompi lähestyä ihmisiä lapsen kautta ja jutun juurta löytyy varmasti. Nyt tullessani äidiksi tajusin, ettei kysymys ole päiväkahvien mittaisesta yksinäisyydestä, vaan juurettomuudesta. Kun olin synnyttämässä en suinkaan ajatellut supistusten välissä rauhoittuakseni peltoa ja taivasta, vaan metsää ja järveä.

Nyt kuitenkin kasvatan pientä, tulevaa pohjalaista. Kauhistuin, kun tajusin, että hän tuloo ja menöö pitkin lakean laitaa. Pienen hetken hän on kuitenkin ei-minkään-paikan kansalainen. Yritän siis ujuttaa kaikki omat kulttuurivaikutteeni nyt alttiiseen maaperään kasvamaan. Aina vatsakipujen yllättäessä laulan soutamisesta mummolaan. Ja hymyilen, kun poika ei enää muuta laulua hyväksy rauhoittuakseen.

perjantai 1. toukokuuta 2015

Perustarpeista tärkein

Elämä tuntuu tällä hetkellä pyörivän melko pitkälti perustarpeiden ympärillä. Ja siis en tarkoita omia perustarpeitani, vaan erään toisen. Sen, joka alkaa itkeä, jos tarpeita ei tyydytetä sillä samalla sekunnilla, kun ne putkahtavat pieneen mieleen.

Poikkeuksena on yksi tarve, jota vastaan ukkeli taistelee viimeiseen asti. Uni. Vaunuissa, sylissä ja äidin vieressä se tulee kyllä alta aikayksikön, mutta omissa sängyissä täytyy kamppailla. Ja niitä sänkyjä on siis kaksi. Yläkerrassa pinnasänky ja alakerrassa rottinkikoppa.

Olen yrittänyt tehdä sängyistä suloisia pesiä ja rottinkikoppa on aina samassa huoneessa kanssamme, mutta tyyppiä ei nukuta. Ei sitten millään, vaikka silmät kuinka lumpsuisivat kiinni. Olen tullut lopputulokseen, että pian vaihdamme sänkyjä. Minusta olisi ihana kietoutua rottinkikopan villapeiton alle päikkäreille ja erityisesti pinnasängyn nurkkaan lukemaan ja nukahtamaan sitten makeille yöunille.

ps. kohtalon ivaa, että tätä postausta kirjoittaessa vauva tietenkin nukahti ihan itsenäisesti ja yksin rottinkikoppaansa.