perjantai 13. maaliskuuta 2015

Sijaistoimintoja yksinkertaiselle

Tänään käyn viimeisessä tentissä ja jään sitten kotiin. Virallinen äitiysloma alkoi jo viime viikolla, mutta tällä viikolla on ollut tehtävänä vielä muutamia koulujuttuja.

Olen miettinyt korviketoimintoja tälle ajalle. Ajatuksissani on käynyt valokuva-albumin koostamista, hyllyjen siivousta ja kaikkea muuta hyödyllistä. Toisaalta huomaan, että paljon mieluummin nukun ja teen täysin aivottomia asioita. Kuten nyt viimeiseen tenttiin lukiessa.

Kynsien lakkaus tuntui sata kertaa mielenkiintoisemmalta puuhalta kuin hallintolain lukeminen. Ja itseasiassa olen viimeisen kuukauden aikana tyhmentynyt sen verran, etten oikein ymmärrä lukemaani enkä pysty keskittymään kovin laajoihin kokonaisuuksiin. Toivottavasti tila on ohimenevä, sillä yliopistoa olisi jäljellä vielä kolmisen vuotta.


Mutta lakkaukseen. Vaikka yleensä en kynsilakoissa kovin villiksi heittäydy, päätin nyt lakata kaikki kynnet eri sävyillä. Jostakin syystä olen näemmä väriuskollinen ja melkein kaikki lakkani passasivat toistensa kanssa yhteen. Kynsistä tuli mielestäni ihan kivat, eikä ollenkaan liian villit. Plus nyt voin testata mikä lakka kestää pisimpään. Siis paljon tärkeämpää kuin hallinnon oikeusperiaatteet.


4 kommenttia:

  1. He hee :) Asiat täytyy vaan joskus laittaa tärkeysjärjestykseen. Sitä paitsi nuo on hyvän värisiä lakkoja!

    VastaaPoista
  2. Kyllä on tosi hyvän näköiset nuo sun kynnet.JOSKUS pitää repäistä oikein kunnolla.Haliterveisin tosi flunssaanen Toispuolen jokinen.

    VastaaPoista
  3. Joo, kuulin Matilta, että siellä ollaan kipeinä. Pikaista paranemista!

    VastaaPoista
  4. Ihanaa äitiyslomaa. Nauti toimettomuudesta ja oman elämän herruudesta vielä,kun voit. ;D t. H

    VastaaPoista