Tuli melko hyvä kakku

Tein viikonloppuna mielestäni hyvin pääsiäissävytteistä kakkua. Ainakin reseptin perusteella se kuulosti siltä. Maku ei kuitenkaan ollut ihan sellainen kuin odotin. Mantelikakku oli mukaelma Ellen Svinhufvudin kakusta, mutta siinä ei käytetty makuaineena kahvia, vaan appelsiinimehua ja raastettua appelsiininkuorta. Laitoin mehua enemmän kuin ohjeessa ja silti appelsiininmaku jäi kreemissä vienoksi. Lisäsin vielä kerrosten välille sitruunatahnaa (lemon curd), mutta siltikin sitruksen maku oli hyvin hienovarainen.

Pojille kakku kuitenkin maistui (viittaan tässä Mattiin, Matin kaveriin ja mahassa olevaan poikaan, se tuli kakusta hurjaksi). En ehkä suosittele tätä appelsiiniversiota täysin varauksetta. Mutta ehkä tuolla perinteisellä kahvilla voisi joskus kokeilla uudemman kerran.

Ellen Svinhufvud-kakku appelsiinilla (12-14 palaa)

Pohja
5 munanvalkuaista
3 dl tomusokeria
150 g mantelijauhetta
1 rkl maissi- tai perunajauhoa

Appelsiinikreemi
2 dl kuohukermaa
1 dl ruokokidesokeria
1 appelsiinin raastettu kuori ja mehu
300 g voita
1/2 dl tomusokeria
75 g mantelijauhetta

Väliin
1 prk sitruunatahnaa (lemon curd)

Pinnalle
1 pss matelilastuja

1. Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Lisää joukkoon tomusokeria ja vatkaa vaahto kovaksi ja kiiltäväksi. Lisää joukkoon manteli- ja maissi- tai perunajauho siivilän läpi.
2. Voitele leivinpaperi voilla, että saat pohjan varmasti paiston jälkeen irti. Levitä taikina tasaisesti leivinpaperille ja paista 125 asteessa tunti. Anna pohjan jäähtyä uunista tullessa.
3. Valmista pohjan uunissa ollessa kreemi. Kuumenna kerma ja ruokokidesokeri kattilassa kiehuvaksi. Ota kattila liedeltä ja lisää joukkoon appelsiinin raastettu kuori ja mehu. Anna seoksen jäähtyä. (Tässä kohden Ellen Svinhufvud-kakussa käytetään 1,5 dl kermaa ja 1,5 dl kahvia)
4. Vatkaa huoneenlämpöinen voi vaahdoksi ja lisää vähitellen jäähtynyt kerma-appelsiiniseos. Vatkaa joukkoon vielä tomusokeri ja mantelijauhe. Jätä kreemi huoneenlämpöön kunnes kakkupohja on jäähtynyt, että se pysyy notkeana.
5. Kokoa kakku leikkaamalla marenkilevy neljään osaan. Levitä kerroksiin ohuelti sitruunatahnaa (ei tarvitse käyttää koko purkkia) ja päälle kreemiä. Kerrosten väliin kreemiä kuluu noin puolet ja kakun päälle jää puolet. Kuorruta kakku kauttaaltaan kreemillä. Paahda pussillinen mantelilastuja ja ripottele kakun päälle. Anna vetäytyä jääkaapissa pari tuntia.

Auringonläikässä

Olen perusluonteeltani nautiskelija. Teen ikäviä hommia osittain siitä syystä, että nautiskelu niiden jälkeen on yksinkertaisesti mukavampaa. On kiva siivota, koska sen jälkeen voi laittaa tuoreita kukkia pöydälle ja ihastella sitten tuotostaan. Jos joku muu on siivonnut ja minun tehtäväkseni on jäänyt asetella vain kukat kauniisti, en valita.

Olinkin pöyristynyt siitä, kun joku (en muista enää kuka) totesi minun olevan ahkera. Mitä? Mikä harha! Lapsena mielitekemisiäni oli makoilla sängyssä ja lukea kirjaa. Erityisen ihanaa se oli keväällä ja kesällä, kun aurinko paistoi lukupaikkaan kuumasti. Muistan erään kesäpäivän, kun vanhempani yrittivät kannustaa minua tekemään jotain ulkona. Siirryin sisältä mökin ulkokeinuun lukemaan.

Ehkä siksi pidän enemmän kissoista kuin koirista. Koirat tohottavat joka suuntaan (eivätkä välttämättä silti saa mitään aikaan) ja ovat koko ajan tekemisen puutteessa. Kissat heittäytyvät täysipäiväisesti nauttimaan omasta olemassaolostaan häpeilemättä siihen ainoaan auringonläikkään, jonka kevät on tehnyt keittiöön.

Raukean aurinkoista viikonloppua kaikille!

Mainoksen uhri

Minulla on ollut postilaatikossa jo vuosikausia "Ei mainoksia"-lappu. En ole kokenut mitään tarvetta saada yhtä sun toista lippulappusta postiluukustani, koskapa harvoin riennän alennusten perässä mihinkään. Kuten jo edellisestä Hullujen päivien postauksesta voi hienovaraisesti päätellä, olen alkanut pyörtää kantaani. Postilaatikkoon en edelleenkään mainoksia halua, mutta sähköpostiin tullessa ne ovat ihan ok. Varsinkin jos koskevat liikkeitä, joissa tykkään muutenkin asioida.

Jokin aika sitten sain sähköpostiini Pentikin alennusmyyntien mainoksen ja selasin nopeasti läpi, mitä verkkokaupasta löytyi. Tarkoituksenani oli katsoa, josko löytäisin jouluna ostamiini tabletteihin hiukan täydennysvarastoa, mutta niitä ei tarjouksista löytynyt.

Jotakin muuta kyllä löytyi. Nimittäin uusi päiväpeitto. Nähdessäni sen totesin, että se on melkein samaa sarjaa makuuhuoneen maton kanssa ja olisi vallan loistava värin tuoja edellisen valjun beigen päiväpeiton tilalle. Aiempi päiväpeittomme on ollut myös kevyttä materiaalia, joka on pedatessa kiva, mutta sängyllä makoillessa huono, koska se menee makkaralle heti kun kääntää kylkeä. Pentikin päiväpeitto on tikattua puuvillaa, eli se pysyy hyvin paikoillaan, vaikka kylkeä kääntäisi toisenkin kerran. Alennuksen ollessa 50 e, tilasin peiton.

Olen päiväpeittoon tosi tyytyväinen. Se on raikas, keväinen ja ihanan värikäs. Nyt kun olemme laittaneet vauva-asiat valmiiksi makkariin, sitoo päiväpeiton yltäkylläinen värimaailma pilvikuvioisen hoitotason ja vauvan siilipäiväpeiton hyvin yhteen hassuksi sekamelskaiseksi kokonaisuudeksi. Pidän siitä tosi paljon.

Vinkkejä

Vietin muutaman päivän sairaalassa kotiutuen eilen. Koskapa kotiuduin vielä aivan yksin, oli minulla aikaa sängyssä maatessani tehdä kaikkea turhanpäiväistä. Onneksi Matti toi kotoa erinäisiä tavaroita, joiden kanssa aika ei käynyt ihan niin pitkäksi.

Ipad (on muuten ehdoton tällaisille reissuille, kuulokkeet mukaan) viihdytti eri sarjojen muodossa ja löysinkin Yleltä alkaneen uuden, kivan puutarhaohjelman. Rakkaudesta puutarhaan-sarjassa yhdistetään traagiset tarinat & hyväntekeväisyys & muodonmuutos yhteen sillisalaattiin. Taustalla on siis yhden henkilön jokin koskettava elämänvaihe ja hänen läheisensä ovat saaneet ilmoittaa hänet puutarhan muodonmuutokseen. Koska ohjelma on brittiläinen, ei se ole liian imelä, kuten esim. jenkkiläinen Hurja remontti (jota ei vain pysty katsomaan). Sydämeni sykkii erityisesti brittiläisille puutarhoille, ne ovat minun makuuni. Ohjelma löytyy myös Yle Areenasta.

Lisäksi selasin Hullujen päivien esitteen kannesta kanteen. Keskiviikolta löytyivät omasta mielestäni parhaat tarjoukset. Joudun ehkä itsekin käymään Seinäjoella, koska käyttämäni Sensain 38 c- ripsiväri on alennuksessa, ei tosin kovin suuressa. Tosin toinenkin tuote saanee minut lähtemään auton rattiin keskiviikkona. Voin suositella kaikille herkkäkainaloisille kesää varten superpitävää deodoranttia. Biothermin Deo Pure Invisible näyttää olevan hyvässä tarjouksessa (nyt 16,90 e,  ovh. n. 24 e). Akateemisessa kirjakaupassa osui silmääni Emmi Itärannan superihana Teemestarin kirja. Jos siis olette Akateemisen kirjakaupan liepeillä keskiviikkona käykää poimimassa se pois kympillä. Kirja on seitsemänsataa kertaa sen arvoinen, yksi ihastuttavimmista, jonka olen viime vuosina lukenut.

Matti muuten huomautti, että Hullujen päivien tarjouksessa oleva Appletv maksoi saman verran Iliikkeessä, mitä se on Stockan tarjouksessa, joten sen tarjouksen perässä ei kannata stressata. Ja lisäksi mies huokaili kaihoisana keskiviikon Herkun ranskalaisen tuoreen, kokonaisen kanin perään. Paras annos Pariisissa, jota Matti vieläkin muistelee, oli lähibistron kani. Joten pliis, tehkää joku kania. P?

Pesänrakennusvietti... never heard

Käytännöllisistä syistä vaihdoimme huoneiden järjestystä jokin aika sitten ja siinä samassa tuli katsottua lipastojen laatikot läpi ja hävitettyä turha tavara. Käytännöllisistä syistä olen myös pessyt nyt kaikki vauvanvaatteet, lakanat ja muut tekstiilit ja viikannut ne kaappiin valmiiksi.

Nämä kaikki voin selittää normaaleilla, järkeenkäyvillä syillä, mutta varaston siivoamiseen en keksinyt ehkä ihan yhtä vakuuttavaa syytä. Se vain piti siivota, koska. Ja jos sitä ei ehdi siivota ennen vauvan tuloa... ei hyvä. Jotenkin perustelin itselleni niin, että kun varasto on siisti, ovat omat ajatukseni järjestyksessä. Matille perustelin asian vähän eri tavalla, jota en lähde tässä toistamaan.

Lopputuloksena oli kuitenkin se, että kävimme kirpputorilla ostamassa vanhan vaatekaapin ja hyllyn. Säilytämme varastossa kausikenkiä, matkalaukkuja ja erinäisiä puutarhatavaroita sekä puita, joten kengille ja matkalaukuille oli pakko saada pölytiivis säilytyspaikka.

Raivasimme varaston tavarat ulos ja lakaisimme lattian. Kaappi ja hylly kannettiin sisään ja tavarat järjesteltiin paikoilleen. Hommaan ei oikeastaan kulunut loppujen lopuksi kovinkaan kauan aikaa ja varasto on nyt niin sievä, että sinne voisi mennä melkein istuskelemaan. Ajatusten järjestäytymisestä en kuitenkaan ole ihan satavarma. Ehkä olen hiukan tyynempi. Ehkä.

Höyrytetyt sämpylät Gaijinin tapaan

Viikonloppuna päätin kokeilla Gaijinin pehmeitä sämpylöitä. Olin varautunut etsimään reseptiä englanniksikin, mutta "höyrytetyt sämpylät" löytyi myös suomeksi.

Höyrytetyt sämpylät

3 dl lämmintä vettä
1 pss kuivahiivaa
ripaus sokeria & suolaa
4 rkl seesaminsiemenöljyä
4 dl vehnäjauhoja
3 dl riisijauhoja (gluteeniton)
päälle seesaminsiemeniä ja suolahiutaleita


1. Sekoita veteen kuivahiiva, sokeria, suola ja seesaminsiemenöljy.
2. Lisää jauhot muutamassa erässä ja vaivaa taikinaa, kunnes se on kimmoisa. Riisijauhoja löytyi Ilmajoeltakin, joten veikkaan niiden olevan kaupassa perustavaraa, suuntaa gluteenittomien tuotteiden hyllylle.
3. Anna taikinan kohota puolisen tuntia ja pyöritä sitten niistä laakeat pullat, joiden päälle ripottelet seesaminsiemeniä ja suolahiutaleita.
4. Leikkaa jokaisen sämpylän alle pieni pala leivinpaperia, ettei se jää kiinni höyrystimeen.
5. Jos sinulla on jokin höyrystinasia valmiina, käytä sitä. Minä laitoin kattilaan litran verran vettä ja sämpylät laakeaan siivilään, jonka laitoin kattilan ylle. Siivilän päälle laitoin vielä kannen. Anna höyrystyä 15 minuuttia. Siivilän käyttö onnistui hyvin, mutta huono puoli oli se, että siihen ei kovin montaa sämpylää kerrallaan mahtunut.

Sämpylät täytin porsaan sisäfileellä, jonka paahdoin ensin uunissa ja paistoin sitten yakitori-kastikkeen kanssa pannulla (ohje täällä), majoneesilla, jossa oli seassa seesaminsiemeniä ja silputtua chiliä, ja pikkelöidyillä kurkuilla. Siivutin yhden pienen kurkun juustohöylällä pakastusrasiaan, lorautin sekaan riisiviinietikkaa, sokeria, suolaa, pieneksi hakatun chilin ja seesaminsiemeniä. Sitten kansi kiinni ja ravistus. Kurkut saivat marinoitua muun ruuan teon aikana. Sämpylöistä tuli superhyviä ja teen niitä varmasti uudestaan. Alan jopa harkita sellaisen kiinalaisen, puisen höyrytyskorin ostoa...

Sijaistoimintoja yksinkertaiselle

Tänään käyn viimeisessä tentissä ja jään sitten kotiin. Virallinen äitiysloma alkoi jo viime viikolla, mutta tällä viikolla on ollut tehtävänä vielä muutamia koulujuttuja.

Olen miettinyt korviketoimintoja tälle ajalle. Ajatuksissani on käynyt valokuva-albumin koostamista, hyllyjen siivousta ja kaikkea muuta hyödyllistä. Toisaalta huomaan, että paljon mieluummin nukun ja teen täysin aivottomia asioita. Kuten nyt viimeiseen tenttiin lukiessa.

Kynsien lakkaus tuntui sata kertaa mielenkiintoisemmalta puuhalta kuin hallintolain lukeminen. Ja itseasiassa olen viimeisen kuukauden aikana tyhmentynyt sen verran, etten oikein ymmärrä lukemaani enkä pysty keskittymään kovin laajoihin kokonaisuuksiin. Toivottavasti tila on ohimenevä, sillä yliopistoa olisi jäljellä vielä kolmisen vuotta.

Mutta lakkaukseen. Vaikka yleensä en kynsilakoissa kovin villiksi heittäydy, päätin nyt lakata kaikki kynnet eri sävyillä. Jostakin syystä olen näemmä väriuskollinen ja melkein kaikki lakkani passasivat toistensa kanssa yhteen. Kynsistä tuli mielestäni ihan kivat, eikä ollenkaan liian villit. Plus nyt voin testata mikä lakka kestää pisimpään. Siis paljon tärkeämpää kuin hallinnon oikeusperiaatteet.

Gaijinissa

Pitkästä aikaa ravintolaruokapostaus. Olemme käyneet kyllä ulkona syömässä melko paljonkin lähiaikoina, mutta joko olemme valinneet ravintoloita, joista olen täällä jo kirjoittanut, tai sitten ruokailut ovat olleet peruslounaita tai kiinalaisen kolmea pientä annosta.

Olimme sunnuntaista tiistaihin Helsingissä ja päätimme käydä kivasti syömässä. Sunnuntai-iltana monet ravintolat ovat kiinni, mutta onneksi Gaijin tekee poikkeuksen. Jotta homma olisi edes jotakuinkin kannattavaa, ei alacarte-lista kuitenkaan ole voimassa ja ravintolassa voi tilata vain kolmen ruokalajin sunday menun tai kuuden ruokalajin sunday tasting menun. Toisaalta tämä ei meitä haitannut, olemme varsinaisia tasting menu-faneja. 

Kuten nämä Helsingin ravintolaskenen kultakaksikon ravintolat, myös Gaijin tarjoaa hyviä drinkkejä. Matti maisteli alkuun kurkusta ja viskistä tehtyä raikasta juomaa, mutta keskittyi myöhemmin oluisiin. Minä taas sain verigreipin ja sitruunaruohon makuisen virginjuoman ja karpalosta ja rosepippurista tehdyn version, joka passasi älyttömän hyvin liharuokien kanssa. 

Gaijin on tyyliltään aasialainen ja viimeksi siellä syödessämme saimme melko kala- ja äyriäispainotteisen kokonaisuuden syödäksemme. Nyt menu kuitenkin koostui pääasiassa erilaisista liharuuista ja oli huomattavasti talvisempi (ja täyttävämpi) kuin viimeksi. Menuun sai lisämaksusta muutamia erikoisuuksia. Maailman parhaaksikin arvosteltua kobe-nautaa oli tarjolla paistetun paksoin ja liemen kanssa ja jälkiruuan sai yhden sijasta tilata kolmena pienenä annoksena. Tartuimme näihin tarjouksiin.  

Menu koostui muun muassa porsaan ribseistä, paahdetusta lohesta dashin ja kukkakaalin kanssa, siitakesienidimsumeista ja haudutetusta (tavallisesta) naudanlihasta fenkolin kanssa. Olen mieltänyt fenkolin kalan kaveriksi, mutta se toimi itseasiassa paremmin vahvanmakuisen naudan ja szechuanpippurin kanssa. Kobe-nauta erillisenä annoksena oli kirjaimellisesti suussa sulavaa. Se ei kuitenkaan noussut menun tähdeksi. Parhaat annokset löytyivät ekana ja vikana.

Ensimmäinen ruoka oli rapeaksi paahdettua possunkylkeä, majoneesia (Matilla kimchi, minulla tokarashi) ja pikkelöityä kurkkua pehmeän, höyrytetyn leivän sisällä. Leivän päälle oli ripoteltu seesaminsiemeniä ja jonkilaista mustaa suolaa. Niin yksinkertaista ja niin hyvää. Jos menu olisi koostunut pelkistä leivistä, olisin ollut tyytyväinen... No, en ehkä täysin, koska jälkkäri oli yksi kauneimmista minkä olen nähnyt ja ei se maussaankaan pahasti pettänyt. Lautaselta löytyi yuzu-valkosuklaamoussea ja hibiscussorbettia, tummasuklaamoussea kera omenayuzusorbetin ja vaniljamoussea aprikoosisorbetin kanssa. Tuhdin aterian jälkeen minun suuhuni sopi parhaiten aprikoosi. 

Vaikka Gaijin on suosittu, saimme pöydän samana iltana (huom! naisten päivä) klo 20, tosin baarin puolelta. Siellä pöytä oli matala ja istuimme sohvalla. Se ei jäykillä vaatteille ole kovin mukavaa, joten Matti kävikin nopeasti hotellilla vaihtamassa kauluspaidan rennompaan collegeen ja viivytys kävi keittiölle aivan hyvin. Mukavan epämuodollisen tunnelman loi myös se, että salihenkilökunta istahti aina sohvalle viereeni selittäessään annoksista. Näin heidän kanssaan tuli keskusteltua raaka-aineista ja ruuasta paljon tavallista enemmän. Päädyn siis suosittamaan ravintolaa itsessään ja erityisesti baarin puolella istumista, vaikka pöytäpöytiä olisikin vapaana. 

Tulppaanien jatkoelämä

Emman tulppaanirakkaudesta huolimatta olen ostanut nyt useaan otteeseen kimpun tai kaksi ilahduttamaan keittiön pöydälle. Parista kimpusta riittää Emmankin napsittavaksi pari vartta ja maljakko näyttää silti täydeltä.

Tulppaanit kestävät meidän oloissa viikon verran hyvänä. Usein käy niin, että kukat ovat vielä kauniita, mutta lehdet alkavat nahistua. Niinpä viikon jälkeen nappasin tulppaaneista lehdet pois ja siirsin kukat pienempään maljakkoon olohuoneeseen.

Pidän niistä noin. Ja erityisen paljon siksi, että ne muodostivat yhdessä Eiffel-tornin ja Brandenburgin portin (kyllä, ne ovat Matin legorakennuksia) kanssa vahingossa asetelman, joka muistuttaa minua kahden vuoden takaisesta keväästä Euroopassa.

Olen superkaukokaipuinen juuri nyt. Luonnollisesti. Onneksi minulla on kohtalotoveri. Jaakko Saariluoma. Hän kertoi ensimmäistä lasta odottaessaan surreensa sitä, ettei voi muuttaa enää Peruun. Ei sillä, että Saariluoma olisi halunnut muuttaa Peruun, mutta... Feel you, bro!

Italialaiset korput

Olen todennut valon lisääntymisen myötä, että iltapäiväväsymykseni on kasvanut suunnattomasti. Olen pari viikkoa yrittänyt päntätä päähäni länsimaisen filosofian historiaa ja nukahtanut joka ikinen iltapäivä tenttikirja kädessä sohvalle. Kyllä, myös istualtaan.

Totesin, että tilanne vaatii tehostettua toimintaa. Tehostettuna toimintana tarkoitan kahvia. En sitä suuria määriä pysty juomaan pahoinvoinnin vuoksi, mutta pieni tujaus on silloin tällöin paikallaan piristyttämään. Olenkin alkanut iltapäivisin keittää itselleni espresson. Myös vauva virkistyy siitä. Kahdesta kupista koko illaksi ja seuraavaksi yöksi, kokeiltu on. 

Mielestäni espresso vaatii rinnalleen pienen herkun. Olen ollut tosi tiukkana niistä, mutta nyt asian suhteen voi jo hiukan höllätä, joten tenttiin lukiessa ja espressoa juodessa olen sallinut itselleni pari suklaapalaa tai cantuccini-keksiä. 

Cantuccini-keksit ovat mantelinmakuisia italialaisia korppuja. Eivät kovin makeita, mutta mausteisia kylläkin. Niitä on helppo tehdä itse ja ne säilyvät ikuisuuden. Ja ne ovat täydellisiä epressokupin seuralaisia. 

Cantuccinit

5 dl vehnäjauhoja (osa voi olla täysjyvää)

1 dl sokeria

1 dl fariinisokeria

1,5 tl leivinjauhetta

200 g kokonaisia, kuorittuja manteleita

2 tl vaniljasokeria tai 1 tl jauhettua vaniljatankoa

2 tl kanelia

1 appelsiinin tai sitruunan raastettu kuori

3 kananmunaa

1/2 appelsiinin mehu tai 1 sitruunan mehu

1 rkl karvasmanteliaromia

1. Sekoita kuivat aineet ja mausteet yhteen. 

2. Sekoita kananmunien rakenne toisessa kulhossa rikki ja lisää kuiva-aine-mauste-seokseen. 

3. Sekoita appelsiinin tai sitruunan mehu ja karvasmanteliaromi yhteen ja kippaa taikinaan. Vaivaa taikina tasaiseksi massaksi käsin.

4. Jaa taikina neljään osaan ja muotoile joka osasta pitkä, matala pötkylä. Paista 200 asteessa 2025 minuuttia. 

5. Ota pelti uunista ja leikkaa terävällä veitsellä pötkylästä vinoja viipaleita. Jokaisesta pötkylästä tulee noin 15 viipaletta. Kippaa viipaleet lappeelleen pellille. 

6. Paahda viipaleita vielä 5-10 minuuttia uunissa, jotta ne kuivahtavat. 

Pikkulan uudet värit

Otsikossa pyrin olemaan hiukan häveliäs. Vessan uudet värit ei kuulostanut mielestäni ollenkaan hyvältä. Toisaalta en tiedä onko vanhahtava pikkulakaan parempi. Naistenhuone se ei yhteistaloudessa ole ja huussi sijaitsee ulkona... No, se siitä. Vessaan  kuitenkin harvemmin kameransa kanssa eksyy ja päättää kirjoittaa juttua huoneeseen liittyen. Sitä tulee myös uusittua harvoin, koska laattojen vaihtaminen ja muu on kova, hankalasti järjestettävä, kallis ja epämiellyttävä urakka.

Meillä oli tarkoituksena uusia vessaa kevään aikana. Muuttaessamme valittu kaapisto ei sopinutkaan materiaalinsa puolesta tilaan ja on nyt todella epäsiistin näköinen, samoin käsienpesuallas, joka on haljennut. Lisäksi tarvitsemme lisää säilytystilaa. Nyt näyttää kuitenkin uhkaavasti siltä, että homma siirtyy hamaan tulevaisuuteen, sillä aikataulu ei uusimiseen taida riittää ellei valitsemassamme liikkeessä ole tosi nopeita remonttimiehiä (onko sellaisia?) tai jos itse tekisi työn (joo ei).

Asia ärsyttää minua aika paljon, mutta yritän suhtautua siihen positiivisesti. Hiukan lisää säilytystilaa saimme kuitenkin Ikeasta hankitusta kärrystä. Matti valitsi väreistä mintunvihreän ja siitä se ajatus sitten lähti. Mintunvihreä kärry tarvitsi mintunvihreän maton.

Mintunvihreä matto ja kärry olivat kaksinansa kuitenkin hiukan kummallisen näköisiä, joten värimaailmaa piti sitoa vielä muutamalla muulla esineellä paikoilleen.

Virkkasin muutaman tavaransäilytyskorin mintunvihreästä ja haaleanvaalenpunaisesta puuvillalangasta. Kuvan ottamisen jälkeen syntyi vielä valko-vihreä-raidallinen kori ja valkoinen lanka jäi odottelemaan seuraavaa virkkaamisinspiraatiota. Kaverikseen ne saivat uudet pyyhkeet. Lopputulos on varsin virkistävä, huolimatta allaskaapiston epäsiisteydestä. Tämä olikin ensimmäinen kerta koko täällä asumisen aikana, jolloin tein vessaan minkäänlaisia muutoksia.

Ilahdutushaasteen lopputulemia

Ilahdutushaasteeni on sujunut vaihtelevissa merkeissä. Ensimmäisellä viikolla muistin asian vielä kirkkaana mielessäni ja tosissani kiinnitin huomiota siihen, miten ihmisille puhuin. Toisella viikolla tahti hiukan hiipui. Tajusin, että jos en tiedosta tekemisiäni, en juurikaan kehu ihmisiä.

Haasteen ajan kehuin lähinnä opiskelukavereita, koska en juurikaan ollut tekemisissä muiden kanssa. Kehujen aiheet olivat kyllä helpoimmasta päästä: yksi oli juuri käynyt kampaajalla ja toinen ostanut uuden takin. Yritin myös tsempata kesätyön haussa heitä kehumalla niitä ominaisuuksia, joiden ansiosta he sopisivat hakemiinsa töihin. Puhelimitse olin toki yhteydessä ystäviini, mutten muistaakseni kauheasti ilahduttanut heitä. Mattia ilahdutin sanoilla ehkä eniten, toki se on helpointa käytännön näkemisen vuoksi ja siitä syystä, että kynnys hänen kanssaan on matalin sanoa kauniita asioita.

Luulen tämän kehumatta jättämisen liittyvän siihen, etten pidä siitä kun minua kehutaan. Toki, jos olen mielestäni onnistunut omissa tekemisissäni, esimerkiksi ruuanlaitossa, otan kehut mielelläni vastaan, mutta esimerkiksi omien ominaisuuksieni kehumisesta en ole innostunut. En tiedä mitä silloin sanoisin ja jään miettimään pitääkö minun kehua takaisin. Tilanne saa minut usein vain kiusaantuneeksi. Epäilen, että tämä voi olla ominaisuus, joka periytyy tai sitten vanhempieni kasvatus asiaan on vaikuttanut hyvin voimakkaasti, myös seuraavalle sukupolvelle. Nimittäin siskoni lapset ovat kaikki samanlaisia, he eivät myöskään pidä kehumisesta. He kiemurtelevat vaikeina, kun kehaisee piirustusta tai taitoa tai mitä tahansa muuta.

Luonnollisin tapa minulle ilahduttaa on teoilla. Niitä teen mielelläni. Rakastan pienten yllätysten suunnittelua, lahjojen ostamista ja ruuan laittamista toisille. Ilmeisesti tämäkin on periytyvää. Kummityttöni ei ole minulle mitenkään ilmaissut, että odottaa iloisena pian syntyvää serkkuaan ja on siitä innoissaan. Kuitenkin hän askartelee vauvalle jo lahjoja täyttä häkää.


En tiedä pitäisikö minun siis lopulta opetella uusi taito vai jalostaa jo osaamaani pidemmälle. Molemmat ilahduttamisen tavat ovat arvokkaita ja molemmat puoltavat paikkansa. Ehkä pyrin jatkossan ilahduttamaan sanoilla enemmän, mutta edelleen aiheesta. Kun siis kehun, todella tarkoitan sitä. Pieniä tekoja yritän mahduttaa elämään vielä enemmän. Mielelläni nojaisin seuraavaan . William Wordsworthin, englantilaisen 1700-1800-lukujen taitteessa eläneen runoilijan,  ajatukseen, joka menee mukaellen näin: parasta hyvän ihmisen elämässä ovat hänen pienet ystävällisyyden ja rakkauden tekonsa, joita kukaan ei muista.