perjantai 20. helmikuuta 2015

Pikku neuleet

Neuloin vauvalle kevättä ja alkukesää varten lämmikettä. Halusin valita mahdollisimman pehmeää lankaa ja valinta osui Novitan Ipanaan. Värien valinnanvara oli melko suppea. Sukupuolikoodatut roosa ja taivaansininen tai neutraalit valkoinen ja harmaa.


Päädyin siniseen niinkuin monessa muussakin vaatteessa. Olen nimittäin olettanut, että vauva on väreiltään kuin Matti; sinisilmäinen ja vaalea. Itseasiassa en ole ollenkaan kuvitellut, että minun ruskeat hiukseni ja vihreät silmäni siirtyisivät eteenpäin. Tosin suurin osa pienistä lienee alussa haituvatukkaisia sinisilmiä, joten ehkä pikkuruiset neuleet sopivat myös värinsä puolesta vauvalle varsin hyvin.




Kaikki neuleet on neulottu kolmosen puikoilla. Lankaa kului alle yksi 50 g kerä. Sukkien ohje löytyy täältä.

Pipo

Luo 64 silmukka ja jaa ne neljälle puikolle (16/puikko).
Neulo 1 kerros kaikki oikein,
*neulo 4 kerrosta nurin, 4 kerrosta oikein*. Toista *-* 3 kertaa.
Neulo 16 kerrosta oikein.
Aloita sädekavennukset. Neulo 2 o, 2 yhteen ja 2 o puikkojaosta välittämättä kerros loppuun. Neulo 2 kerrosta oikein.
Neulo 2 o, 2 yhteen ja 2 o puikkojaosta välittämättä kerros loppuun. Neulo 2 kerrosta oikein.
Neulo 1 o, 2 yhteen ja 1 o puikkojaosta välittämättä kerros loppuun. Neulo 1 kerros oikein.
Neulo 2 yhteen puikkojaosta riippumatta loput kerrokset kunnes silmukkoja on jäljellä yhteensä 6 kpl. Päättele silmukat.

Lapaset

Luo 20 silmukkaa ja jaa ne neljälle puikolle (5/puikko).
*neulo 3 kerrosta oikein ja 3 kerrosta nurin*. Toista *-* kolme kertaa.
Neulo 1 oikein, 1 nurin puikkojaosta huolimatta yhteensä 6 kerrosta.
Neulo 10 kerrosta kaikki oikein.
Aloita kavennukset. Neulo puikoilla 1 ja 3: 2 o, 2 yhteen oikein ja 1 o. Neulo puikoilla 2 ja 4: 1 o, ylivetokavennus ja 2 o.  Neulo 1 kerros kaikki oikein. Jatka kavennuksia. Neulo puikoilla 1 ja 3: 1 o, 2 yhteen oikein ja 1 o. Neulo puikoilla 2 ja 4: 1 o, ylivetokavennus ja 1 o. Seuraavan kerroksen kavennukset neulo puikoilla 1 ja 3: 2 yhteen oikein ja 1 o. Neulo puikoilla 2 ja 4: 1 o ja ylivetokavennus. Viimeinen kavennuskerros neulo puikoilla 1 ja 3 2 yhteen oikein ja puikoilla 2 ja 4 ylivetokavennus. Päättele silmukat.

1 kommentti: