keskiviikko 26. marraskuuta 2014

Viisi väriä: punainen

Viimeinen väri on punainen. Sekin on melko kummallinen valinta omalta kantiltani. Punaisen voittokulku ns. viihdehuoneessa (yläkerrassa oleva olohuoneemme) lähti liikkeelle Matin punaisesta bassosta. Se nostettiin seinälle ikäänkuin koristeeksi ja sille piti saada kavereita, koska yksi, yksinäinen punainen asia oli mielestäni huoneessa liian kummallinen.

Nyt viihdehuoneen matto, pöydällä oleva kaitaliina ja tyynyt ovat melko punaisia. Jouluksi isken kaikki punaiset koristeet nimenomaan viihdehuoneeseen. Se onkin mielestäni ruskan aikaan ja jouluna kaikkein kaunein huoneemme, sillä punaisen ja keltaisen sävyt sopivat pimeään vuodenaikaan ihastuttavan hyvin. Vaikka huone onkin punasävyinen, ei se silti ole mitenkään räiskyvä. Enemmänkin lempeän lämmin paikka, joka vaatii käpertymään sohvalle.




1 kommentti: