tiistai 21. lokakuuta 2014

Laatoitus

Viikonloppuna meillä oli laatoitustalkoot. Itse pääsin osallistumaan niihin lähinnä ruuanlaittajan roolissa, mikä vähän harmitti. Matin vanhemmat, sisko, kummityttö ja kaverit (ja niin, myös Matti) laatoittivat pihamme ajotien ja vierasparkkipaikan.

Ennen

Jälkeen
Tuhansia laattoja kannettiin paikoilleen ja melko monta neliötä tasattiin siistiksi. Piha näyttää nyt valtavan suurelta ja sitä pitää ensi kesänä suunnitella uudelleen istutusten osalta (=lisää niitä). Mutta melkein neljän vuoden asumisen jälkeen isoimmat pihahommat on nyt tehty.

Hankimme ajotielle samaa laattaa, jota olemme käyttäneet jo etupihalla. Kyseessä on Lakka-pihakivien Antiikki. Punainen väri on nimeltään Karelia ja sen kaverina on keskelle rajattuna musta kivi. Vielä en ole päässyt rauhassa ihailemaan lopputulosta, sillä viimeistelyhommaa riittää edelleen niin kauan kuin on päivänvaloa ja oikeastaan sen jälkeenkin.

Piha on nyt jo kuitenkin siistimpi, rajatumpi ja jännällä tavalla kokonaisempi. Ennen tieltä katsottuna oikean reunan ryteikkö oli jonkinlainen pakollinen paha tällä tontilla, mutta nyt se tuntuu olevan luonteva osa pihaa. Matti haluaisi rakentaa siihen tornin, mutta luulen, että päädymme hiukan hillitympään vaihtoehtoon....


2 kommenttia:

  1. Johan tuli kivan näköinen!

    VastaaPoista
  2. Ja siinä on niin kiva kävellä :) ensi kesänä voi pihalla poukkoilla huoletta paljain varpain.

    VastaaPoista