Matin sitruunakakku

Matti aloitti viime viikolla kokkikurssin ja sovimme, että viikonlopulla teemme yhdessä niitä ruokia, joita kurssilla on tehty. Viime viikonloppuna söimme pääruuaksi hedelmäistä broilerisalaattia ja jälkkäriksi superhyvää sitruunakakkua, jonka Matti leipoi (ihan ite!).

4 valkuaista
1 1/2  dl sokeria
1 1/4 dl vehnäjauhoja
1/2 rkl perunajauhoja
pienen sitruunan raastettu kuori
50 g voita sulatettuna

1. Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Lisää sokeri vaahtoon vähitellen.
2. Sekoita vehnä- ja perunajauhot sekä sitruunankuori yhteen ja lisää valkuais-sokerivaahtoon käännellen.
3. Lisää lopuksi sulatettu voi ja kaada taikina voideltuun vuokaan. Määrästä tulee kuivakakkuvuoka puolilleen (korkean kakun saa tuplamäärällä).
4. Paista 175 asteessa n. 1/2 tuntia.

Kun kakku on jäähtynyt, valmista kuorrute.

30 g sulatettua voita
pienen sitruunan mehu
200 g tomusokeria

1. Sekoita aineet yhteen ja valele kakun päälle. Koristele hopeakuulilla, strösseleillä tai nonparelleilla. Anna kuorrutteen jähmettyä jääkaapissa.

Empiirisiä havaintoja, jotka eivät tue teoriaa

Okei, nyt se postasi sitten kuvan vyöstä lattialla. Mitä?

Nyt-liitteen sivuilta löytyi jo sosiaalisessa mediassa kiertänyt juttu, jossa kerrotaan taianomaisista kissaympyröistä. Ne perustuvat siihen, että jollakin rajataan lattialle ympyrä ja kissa kiinnostuu siitä vaistomaisesti ja hakeutuu oleilemaan ympyrän keskelle. Ilmeisesti kissalla on taipumus omia itselleen selvästi rajattuja alueita ja ympyrän keskelle hakeutuminen kiirii tästä.

Pakkohan sitä oli testata. Ensin laitoimme vessan lattialle vyön ja kutsuimme Emman ulkoa sisälle. Se hakeutui heti vessaan, koska siellä on lattialämmitys. Emma nuuski vyötä ja me Matin kanssa seurasimme tilannetta herkeämättä. Emma jäi tuijottamaan meitä epäuskoisena, käänsi sitten selkänsä ja hyppäsi saunan lauteille.

Seuraavana aamuna vuorossa oli Inkeri. Tällä kertaa vyö laskettiin keittiön lattialle. Inkeri juoksi ruokakupilleen syömään eikä edes huomannut vyötä. Ruokailun jälkeen se vilkaisi vyötä ohi kävellessään ja painui sitten yläkertaan nukkumaan.

Emma ja Inkeri eivät ilmeisesti välitä taianomaisista kissaympyröistä. Siksi siis yksinäinen, tyhjä vyö.

Vakava maanantai: Strömsöpaidan ikävämpi puoli

Ostin perjantaina itselleni uuden paidan. Paita on muhkea neule, mutta varsin mukava päällä, koska se ei kutita. Nyppyyntymisvaaraakaan ei pitäisi juuri olla, sillä paita on puuvillaan ja akryylia. Puuvillalla tosin on ominaisuus venähtää käytössä, mutta tuollaisen neuleen kanssa se ei haittaa. Neule on mielestäni hyvin strömsö. Olimme eilen illalla kävelyllä ja keltaisen paitani, sinisen takkini, lilan pipon ja kaulaliinan sekä raidallisten sukkien kanssa näytin Strömsöstä karanneelta.

Sitten se ikävämpi puoli. Neule maksoi H&M:lla alle 30 €. Aluksi olin asiasta iloinen, mutta loppujen lopuksi tulin siitä huolestuneeksi. Kuka neuleen on tehnyt ja missä? Tuote on tehty Kiinassa ja H&M kertoo sivuillaan omasta tuotantoketjustaan. Heillä on Ruotsissa ostajat, jotka ostavat globaalisti vähittäiskauppiailta tuotteita, jotka teettävät ne alihankkijoilla, jotka voivat teettää ne vielä omilla alihankkijoillaan, joilla on työntekijöitä töissä. Vaikka H&M kuinka valvoisi ja auditoisi tätä globaalia tuotantoketjua, on selvää, ettei väärinkäytöksiltä ympäristön ja erityisesti yksilöiden oikeuksien kannalta voi välttyä. Todennäköisesti paitani tekijä on miltei mahdoton selvittää.

Huolestuttavinta tässä kuitenkin on se, että vasta erittäin halpa hinta sai hälytyskelloni soimaan. Kuinka monta vaatetta minulla loppujen lopuksi on kaapissa, jotka ovat tuotettu pitkien tuotantoketjujen kautta, joissa todennäköisesti on rikottu montaakin sellaista arvoa, johon uskon. H&M vain käärii tästä yksittäisestä paidasta pienemmän voiton kuin kalliimmalla hinnalla myyty vaate jossakin "laadukkaamman" merkin kaupassa.

Toisaalta olisiko paidan ostamatta jättäminen ratkaissut mitään? Voiko kuluttamalla vaikuttaa niin, että maailmasta tulee parempi?

Osmo Soininvaara kirjoittaa Suomen Kuvalehdessä (SK 43, 24.10.2014) tarpeettomista tavaroista ja ns. turhuuksien ostamisesta. Oikeasti en tarvinnut uutta neuletta, mutta se oli kiva. Siis turhuus. Nykyinen taloudellinen malli perustuu paljon näiden turhuuksien hankkimiseen, sillä välttämättömyyshyödykkeiden valmistamiseen ei tarvita enää niin paljon ihmisiä kuin ennen. Ja ihmisten pitää käydä töissä, jotta talous pysyy raiteillaan. Eli tavallaan voidaan ajatella, että ostaminen edistää talouden kasvua (ja sitä kautta ainakin jonkun hyvinvoinnin). Koska tuotanto tapahtuu globaalisti, voidaan myös toivoa, että arvojen on mahdollista siirtyä juuri H&M:n kaltaisten megayritysten auditoinnin ja valvonnan kautta halvan tuotannon maihin ja maailma tällöin tasa-arvoistuisi. Tai sitten olen vaan hyvinhyvin sinisilmäinen.

Huolimatta strömsöpaidan ikävästä puolesta, tulen käyttämään paitaa. Koska 100% varmuudella olen sitä mieltä, että turhinta olisi ostaa se ja jättää käyttämättä.

Uusvanha tuttavuus: Tofu

Olen ollut ison osan elämästäni kasvissyöjä. Lopetin lihansyönnin 13-vuotiaana ja aloitin sen uudestaan 25-vuotiaana. 13-vuotiaana keksin monta perustelua sille, miksen syö lihaa, mutta 25-vuotiaana perustelut olivat huvenneet. Ja sitä paitsi minun teki mieleni maistaa lihaa (erityisesti nakkeja). Koen kasvissyönnin olleen etu: suhtaudun ennakkoluulomasti lihan korvikkeisiin. Kuten tofuun.

Yritin pintapuolisesti etsiä tofusta ja lihasta kertovia eroja ekologisuudessa ja terveellisyydessä. Tofupurkin kyljessä mainostus (tietenkin) nostaa tofun monella tavalla ekologisesti merkittävämmäksi kuin naudanlihan. Naudanliha on kuitenkin mielestäni huono vertailukohta, sillä se kuluttaa lihoista eniten laidunmaata ja vettä sekä tuottaa eniten hiilidioksidipäästöjä. Reilumpaa olisi verrata tofua terveellisimpään ja ekologisimpaan maaeläimeen, kanaan. Vihreä Lanka selvittää kanan tuotannon tuottavan kasvihuonepäästöjä 6,9 kg ja tofun 2,0 kg. Toki lähteen objektiivisuutta voinee kritisoida. Terveellisyydestä löysin kahtalaista näkemystä. Toisaalla tofu nähdään liiaksi prosessoituna tuotteena, jonka vaikutukset ihmiseen ovat vähintäänkin arveluttavia ja toisaalta sitä pidetään erittäin terveellisenä. Fineli kertoo tofun ja kanan eroista seuraavaa: tofu on kevyempää eli siinä on vähemmän kaloreita ja rasvaa ja rasva on tofussa parempilaatuista, mutta kana taas on huomattavasti proteiinipitoisempaa.

En siis tiedä voiko tofulla ostaa itselleen hyvän omantunnon, mutta itse ostin tofua ihan vain maun vuoksi. Pidän tofun mietoudesta ja siitä, että sen voi marinoida miten haluaa ja syötyäni sitä yliopistolla yhtenä päivänä, halusin laittaa sitä myös kotona. Yksi etu tofulle on annettava, se on superhelppoa ja nopeaa ruokaa. Takaan, että seuraava ruoka on lautasilla puolessa tunnissa, vaikka kasvikset pilkkoisikin itse. Toki ruuan ulkonäöstä voidaan olla montaa mieltä, mutta hyvää se on. Uskokaa pois.

Tofuwokki

250 g tofua
3 rkl punaista currytahnaa
3 rkl öljyä
1 pss pakastettuja wok-vihanneksia
2 pkt nuudeleita

1. Pilko tofu kuutioiksi. Sekoita currytahna ja öljy yhteen marinadiksi ja pyöräytä tofut seoksessa. Jätä ne marinoitumaan.
2. Kaada pakastekasvikset lävikköön ja valuta niiden päälle tulikuumaa vettä, näin ne eivät vetisty pannulla.
3. Laita nuudelivesi kiehumaan ja wokvihannekset pannulle.
4. Paista vihannekset valmiiksi ja lisää samalla nuudelit kiehuvaan veteen.
5. Lisää tofu ja marinadi vihannespannulle ja paista hetki kovalla lämmöllä.
6. Valuta nuudelit ja saksi ne pieniksi, jonka jälkeen kippaa nuudelisilppu wokin joukkoon.
7. Maista, että suolaa on tarpeeksi ja tarjoile.

Lettityyny

Tämä olikin yllättävän kivuton ja nopea projekti. Kolme iltaa telkkarin ääressä pyöröpuikot kädessä ja tyyny oli valmis.

Lankana on Isoveljen leijonankeltaista (230) lankaa, jonka neuloin kutosen pyöröpuikoilla.  Langan menekki oli kaksi kerää, joten itseasiassa itse tehty tuli halvemmaksi (alle 10 €) verrattuna ostotyynynpäällisiin. Silmukoita oli yhteensä sata (passaa tuollaiseen 40x30 cm tyynyyn hyvin) ja keskelle sijoittelin lettikuvion neulomalla 5 nurin, 5 oikein, 2 nurin, 5 oikein ja 5 nurin. Muut silmukat olivat oikeita. Yhden palmikon "kiepsautuksen" pituus oli 10 riviä. Palmikon neulominen on oikeasti tosi helppoa, täältä löytyy siihen kuvallinen ohje: klikklik.

Laatoitus

Viikonloppuna meillä oli laatoitustalkoot. Itse pääsin osallistumaan niihin lähinnä ruuanlaittajan roolissa, mikä vähän harmitti. Matin vanhemmat, sisko, kummityttö ja kaverit (ja niin, myös Matti) laatoittivat pihamme ajotien ja vierasparkkipaikan.

Ennen

Jälkeen

Tuhansia laattoja kannettiin paikoilleen ja melko monta neliötä tasattiin siistiksi. Piha näyttää nyt valtavan suurelta ja sitä pitää ensi kesänä suunnitella uudelleen istutusten osalta (=lisää niitä). Mutta melkein neljän vuoden asumisen jälkeen isoimmat pihahommat on nyt tehty.

Hankimme ajotielle samaa laattaa, jota olemme käyttäneet jo etupihalla. Kyseessä on Lakka-pihakivien Antiikki. Punainen väri on nimeltään Karelia ja sen kaverina on keskelle rajattuna musta kivi. Vielä en ole päässyt rauhassa ihailemaan lopputulosta, sillä viimeistelyhommaa riittää edelleen niin kauan kuin on päivänvaloa ja oikeastaan sen jälkeenkin.

Piha on nyt jo kuitenkin siistimpi, rajatumpi ja jännällä tavalla kokonaisempi. Ennen tieltä katsottuna oikean reunan ryteikkö oli jonkinlainen pakollinen paha tällä tontilla, mutta nyt se tuntuu olevan luonteva osa pihaa. Matti haluaisi rakentaa siihen tornin, mutta luulen, että päädymme hiukan hillitympään vaihtoehtoon....

Kaikkea muuta ja huivi

Otetaan ensin se huivi. Koska olen vieroittanut itseni korujen käytöstä, olen huomannut kompensoivani puutteen huivilla. Huivikokoelmani on tällä hetkellä suurempi kuin kenkävalikoima. Kehitys on tapahtunut huomaamatta.

Omistan ohuita keväthuiveja, ohuita syksyhuiveja, paksumpia syksyhuiveja ja talveen tarkoitettuja kaulaliinoja. Nyt on paksumpien syksyhuivien aika. Kuvassa on jo kolmatta vuotta suosikkini, Sokoksen alennuksesta hankittu ihanuus. Käy mustan ja konjakin kanssa hyvin yksiin. Kuten alemassa kuvassa olen sen pukenut mustan takin, farkkujen ja (taas) konjakinruskeiden saappaiden kanssa. Mutta älkää katsoko tarkkaan kuvassa olevaa naista, katsokaa taustaa! Se ilmestyi meille viikonlopun aikana.

Panzanella eli italialainen leipäsalaatti

Matti oli viime viikolla poissa kotoa muutaman päivän. Aina kun näin tapahtuu, tiedän tasan tarkkaan mitä syön. Tomaatteja!

Matti ei jostakin syystä pidä tuoreista tomaateista. Olen yrittänyt maistattaa niitä myös aurinkokuivattuna, mutta nieleminen näyttää niinkin olevan vähintäänkin hankalaa. Joudun siis nauttimaan tuoretomaattiruokia ylhäisessä yksinäisyydessäni. Minulla on kolme vakio-tomaattireseptiä, joita tuolloin käytän. Yksi niistä on italialainen, tarkemmin toscanalainen, leipäsalaatti panzanella.

Tuoretomaattireseptejä kannattaisi tietenkin tehdä silloin kun tomaatit ovat mehukkaimmillaan, sillä usein ne perustuvat tomaatin mehuun. Niin tämäkin resepti. Se kuitenkin menettelee myös ei-niin-mehukkailla-tomaateilla. Panzanellaa lienee niin monta versiota kuin on tekijöitäkin ja siihen voi hukuttaa miltein mitä vaan vihanneksia. Olennaisinta on kuitenkin käyttää leipää, tomaattia, oliiviöljyä ja basilikaa.

Panzanellaa varten annan ohjeen pelkillä raaka-aineilla, suhteet voi kukin päättää itse.

Hiukan kuivahtanutta vaaleaa leipää
Tomaatteja
Basilikaa
Oliiviöljyä
Suolaa ja mustapippuria
Sitruunamehua
Kapriksia

Pilko leipä ja kaada kulhoon. Pilko tomaatit ja kaada leipäpalojen päälle. Lisää oliiviöljy ja basilika sekä mustapippuri ja suola. Anna tomaattien mehustua suolasta hetki ennen kuin sekoitat loput aineet salaattiin. Anna tekeytyä hetki.

Itse lisäsin salaattiin fetajuuston lopun. Siihen voi hyvin myös grillata/paistaa kesäkurpitsaa, paprikaa tai munakoisoa, pilkkoa kurkkua tai avokadoa. Myös edellisen päivän jääneet kasvikset sopivat hyvin.

Kuisti vaihtoi vuodenaikaa

En ole pitkään aikaan kokenut mitään tarvettaa sisustaa tai ostaa sisustustavaroita. Viime keväänä kuljin kaupassa etsien varta vasten kuistille keväistä rekvisiittaa. Nyt oli aika vaihtaa nuo kevätrekvisiitat.

Se onnistui itse asiassa melko helposti, ostin kaksi uutta tyynynpäällistä ja kaksi kynttilää sekä kolme kanervaa. Ja tadaa, syksyeteinen!

Oranssin tyynynpäällisen olen hankkinut jo aiemmin Pentikistä ja se passasi väliaikaiseksi ratkaisuksi lilojen tyynyjen kanssa. Ostin leijonankeltaista Isoveli-lankaa ja ajattelin neuloa lettityynynpäällisen oranssin tilalle. Katsotaan, saanko sitä koskaan a) tehtyä b) kuvattua blogiin saakka.

Syksyn myssy

Viikonloppuna olimme Matin kanssa Vaasassa. Minulla oli lauantaina aamupäivästä tentti ja Matti tuli junalla Helsingistä seminaarista suoraan Vaasaan. Koska olin tentin tekemisessä nopea, jäi minulle hetki kaupoissa kiertelyyn ennen Matin tuloa. Heräteostoksena hankin pipon ja kaulaliinan. Lila väri käy kivasti yksiin konjakinväristen bootsieni kanssa ja vielä ei ole niin pimeä, että se tuntuisi ankealta ja tunkkaiselta.

Kuukauden kuva(t) 2014

Jo lokakuu! Tämän vuoden viimeinen kolmannes alkoi. Nyt piha on oikeasti syksyinen. Vaahtera on pudottanut miltei kaikki lehtensä ja joku ei ole niitä haravoinut.

 

 

 

Rajat

Meillä on nyt yliopistolla alkamassa ensimmäisen periodin tentit. Luonnollisesti vähän jännittää, koska olen viimeksi tehnyt tentin tai kokeen pelkän muistini perusteella vuonna 2001. Onneksi lukemisen vetää rajat joku muu kuin minä. Iltamyöhällä Emma seuraili sivustalla torkkuen, mutta Inkeri asettui muistiinpanojen päälle. Siihen se lukeminen jäi. Tiedän ketä syytän arvosanasta...

Ranskalainen aamiaisleipä

Mielestäni ihan mikä tahansa, joka saa etuliitteeksi ranskalainen on kokeilemisen arvoista. Jotenkin liitän adjektiiviin merkityksen "hiukan hienostuneempi kuin muut, mutta vaivattomalla tavalla". Maksapihvit, hyi. Ranskalaiset maksapihvit, saattaisin maistaakin. Kun siis näin tämän ohjeen, oli sitä pakko leipoa.

En tiedä, mikä tekee leivästä ranskalaisen ja miksi tätä kutsutaan leiväksi, enkä myöskään keksi syytä, miksi tätä pitäisi syödä aamiaisella. Kuivatut hedelmät ja pistaasi vievät mieleni ennemmin Marokkoon, koostumus ei ole leipäinen, vaan jotakin teeleivän ja kakun välimaastosta ja leipä sopii mielestäni hyvin viikonloppulounaaksi (niin minä sitä söin) tai illalla naposteltavaksi juustojen ja hillon kanssa. Comme ci comme ça, hyvää tämä on.

4 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
80 g (=2 dl) murskattuja pistaasipähkinöitä
100 g kuivattuja, silputtuja aprikooseja
4 munaa
3/4 dl maustamatonta jogurttia
1 dl maitoa
1,5 dl oliiviöljyä
150 g pehmeää vuohenjuustoa

1. Sekoita kulhossa vehnäjauhot, leivinjauhe, murskatut pistaasit ja silputut aprikoosit yhteen. Voit käyttää pistaasien tilalla muitakin pähkinöitä ja vaihtaa aprikoosin haluamaasi kuivattuun hedelmään tai marjaan.
2. Vatkaa toisessa kulhossa munat vaahdoksi ja lisää ohuena norona jogurtti, sitten maito ja sitten oliiviöljy. Sekoita viimeiseksi joukkoon pehmeä vuohenjuusto.
3. Lisää nesteet kuivien aineiden joukkoon ja kääntele ainekset sekaisin. Älä vatkaa liikaa, ettei leivän rakenteesta tule liian tiivistä.
4. Kumoa taikina leivinpaperilla päällystettyyn vuokaan ja paista 180 asteessa n. 40 minuuttia.

Keskiviikkohuumoria

En ole tunnettu hauskuudestani tai koomikon taidoistani. Pidän kyllä hauskoista ihmisistä ja sellaisista, jotka saavat hysteerisiä naurukohtauksia. En vain itse kovin usein taivu nauramaan kyyneleet silmissä.

Huumori on omintakeinen laji ja ymmärrys siitä kovin subjektiivinen. Ilmeisen monia viehättää jonkinlainen naamanvääntely (Jim Carrey-tyyppinen), joka minusta ei ole ollenkaan hauskaa. Toisia taas hihityttää slapstick-koheltaminen, jota itse en vaan tajua (usein näyttää siltä, että koomikkoja sattuu).

Huumorintaju on myös varmasti kaikkien kriteeri, kun puhutaan elämänkumppanin ominaisuuksista. On hyvä nauraa yhdessä. Toisaalta olen sitä mieltä, ettei huumorintajun tarvitse kaikessa mennä yksiin. Meille on muodostunut käsitteeksi "Matti kertoo päivän parhaan-jutun", joka yleensä naurattaa Mattia kauheasti ja minua ei ollenkaan (ja sitten minua alkaa naurattaa se, kun Matti nauraa). Usein käy myös niin, että jokin juttu on minusta superhauska ja Matti ei vain tajua.

Tämä on naurattanut erityisesti viime aikoina, kuten koko Mua lemmitkö vielä, Kustaa?-blogi (Matti ei kyllä yhtään tajunnut miksi). Ja tämä ihana, ihana, pehmeästi hypähtelevä Pantteri-mies. Siis niin paras.

Mekkomaanantai

Muutaman päivän kotona oloilun jälkeen legginssit ja collegepaita päällä oli kiva taas lähteä ihmisten ilmoille ja pukeutua asiallisesti. Valitsin siitä ilosta mekon.

Ostin mekon kesähelteillä ja käytin sitä silloin muutaman kerran. Nyt joudun toteamaan, että mekko sopii paremmin hiukan kylmemmälle säälle, koska lyhyytensä vuoksi se on säädyllisemmän näköinen sukkahousujen kanssa. Mekko on Lindexin Holly & White-mallistoa, jonka kuoseista ja fiiliksestä tykkään tosi paljon. Suurin osa vaatteista on kuitenkin melko niukkalinjaisia, joten en ole päässyt niitä hankkimaan. Tämän mekon löytyminen oli siksikin loistavaa. Saappaat ovat ainakin neljä vuotta vanhat (ostin ne jo asuessani Järvenpäässä), mutta vieläkin varsin käyttökelpoiset. Viime vuonna ne näyttivät mielestäni nuhruisilta ja kamalilta, mutta tänä syksynä ne ovat taas varsin kivan kuluneen oloiset. Saappaat ja mekko tuntuvat just nyt mukavalta asukokonaisuudelta, joten niitä pitää ottaa käyttöön ahkerammin.

Mustatorvisienilasagne

Olimme viime viikonloppuna taas sienessä ja taas metsästämässä suppilovahveroita. Ja taaskaan niitä ei löytynyt. Arvatkaa mitä löytyi? No, mustatorvisieniä tietty. Ja arvatkaa kuka niitä löysi? Taas Matti. Hänen toivomuksestaan niistä tehtiin sienilasagnea.

Tässä ohje:

Sienikastike
1 sipuli
n. 1 l mustatorvisieniä (suppiksia/ kantarelleja)
400 g jauhelihaa
1 prk tomaattimurskaa (Mutti)
1 tl rakuunaa
mustapippuria ja suolaa.

Silppua sipuli ja sienet. Paahda pannulla neste pois. Lisää jauheliha ja paista kypsäksi. Lisää tomaattimurska ja mausteet. Anna maustua valkokastikkeen teon ajan.




Valkokastike
30 g voita
3 kukkuraa rkl vehnäjauhoja
8 dl maitoa
100 g kantarellituorejuustoa
suolaa&mustapippuria

Sulata voi ja paahda vehnäjauhoja hetki siinä. Lisää loraus maitoa koko ajan sekoittaen. Anna keittyä kokoon. Lisää taas loraus maitoa koko ajan sekoittaen ja anna keittyä kokoon. Jatka kunnes kaikki maito on käytetty. Lisää tuorejuusto ja mausteet. Sekoittele kunnes tuorejuusto sulaa.

Muuta
lasagnelevyjä
1 pss emmental-raastetta

Kokoa lasagne aloittaen kastikekerroksesta ja päättäen siihen. Ripottele lasagnen väleihin ja päälle juustoraastetta. Emmental sopii mielestäni parhaiten, koska mustatorvisienet ovat melko voimakkaan makuisia, samoin rakuuna. Näin lasagneen saa vähän juuston makuakin mukaan.

ps. perjantai on jatkossa tässä blogissa ruokapäivä.

Kesän viimeinen kaiku

Laitoin syysistutuksia etupihalle. Peruskanervat tietenkin ja niiden kumppaniksi murattia ja jotakin hopeisenhohtoista köynnöstä. Ostin myös kurpitsoja pöydälle koriin. Ne ovat ehdottomia suosikkikoristuksiani tähän aikaan vuodesta.

Etupihalta siirryin takapihalle tarkastamaan, mitä toimia siellä pitäisi tehdä. Ruska on kohdellut kehnosti takapihaamme, kaikki on lähinnä kuivaa. Vain villiviini hehkuu punaisena kiivetessään kohti terassin kattorakennetta. Kukkapenkissä kauhistelin rikkaruohoja, kunnes tulin ruusujen kohdalle. Ne olivat päättäneet tehdä vielä viimeiset kukkansa ennen talvea. Hento vaaleanpunainen ja hehkuva pinkki. Sinikkäästi kaipaamassa kesää.