lauantai 9. elokuuta 2014

Viikonlopun jälkiruoka

En ole pitkään aikaan tehnyt jälkiruokia ja tänä viikonloppuna teki kovasti mieli sellaista. Päätin kikkailla jälkkärin kanssa ja tehdä siitä oikein hienon. Monta komponenttia ja kaunis esiinpano.

Komponentteja oli monta ja ne kaikki onnistuivat hyvin. Esillepano ei ollut mikään superhieno, mutta mukiinmenevä. Hyvin ravintolamainen. Iso lautanen ja raaka-aineet tipoteltu pitkin sitä. Toki en vielä osaa tehdä lusikalla sellaisia suloisia suikulanmallisia asioita. Yritin kuitenkin.


Suklaamoussea karamellin ja vadelmien kanssa

Suklaamousseen tarvitset

2 dl kermaa
100 g tummaa suklaata

1. Kaada 3/4 dl kermasta kattilaan ja kiehauta. Pilko suklaa samalla pieniksi paloiksi ja anna sulaa kerman sekaan. Jäähdytä seos.
2. Vatkaa loppu (1 1/4 dl) kermasta vaahdoksi ja kääntele joukkoon suklaaseos. Anna jäähtyä jääkaapissa.

Kinuskiin tarvitset (tämän tein edellisenä päivänä valmiiksi)

1 tlk kondensoitua maitoa

1. Irrota kondensoidun maidon etiketti. Laita tölkki avaamattomana isoon kattilaan ja täytä kattila vedellä.
2. Keitä tölkkiä kolme tuntia.
3. Jäähdytä tölkki kylmällä vedellä ja avaa se. Kaada kondensoidusta maidosta tiivistynyt kinuski erilliseen astiaan.

Krokanttiin tarvitset

15 g voita pieneksi pilkottuna
25 g sokeria
50 g mantelilastuja
50 g hasselpähkinärouhetta

1. Tee kaikki esivalmistelut etukäteen, koska krokantti voi palaa helposti. Laita leivinpaperi pellin päälle, avaa pähkinäpussit ja mittaa pähkinät valmiiksi sekä ota pilkottu voi viereesi hellan luo.
2. Sulata sokeri kattilassa ja anna sen muuttua aavistuksen ruskeaksi. Sokerin ei pidä mennä kovin ruskeaksi, ettei se pala voita ja pähkinöitä lisätessä.
3. Lisää sulaan sokeriin voi koko ajan sekoittaen yksi nokare kerrallaan. Lisää sitten pähkinät.
4. Kumoa massa leivinpaperin päälle ja jäähdytä.

Kokoa annos laittamalla mielestäsi sopiva määrä kinuskia, suklaamoussea ja krokanttia lautaselle. Ripottele joukkoon tuoreet vadelmat. Tästä määrästä tulee 4-5 jälkiruoka-annosta, tosin kinuskia ja krokanttia jää yli. Mutta eipä tuo haittaa, ne voi syödä myöhemmin...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti