Moraalisia ongelmia

Pelkäsin pienenä aika paljon kaikkia eläimiä. Koirat, erityisesti haukkuvat, kiersin kaukaa ja kissoistakaan en liiemmin välittänyt. Mieleeni olivat leppäkertut, joille rakentelin erilaisia koteja hiekkalaatikolla. Edelleen pidän leppäkertuista. Nehän nyt ovat älyttömän söpöjä ja hellyyttäviä. Niillä on kuitenkin pimeä puolensa, josta siitäkin pidän.

Puutarhaan tuli tänä vuonna aika paljon tuholaisia. Olemme säästyneet niiltä pari kesää, mutta nyt kirsikassa majailee kirsikkakoi ja lehtikaalin lehdet on ehtinyt syömään joku muu kuin minä. Ruusuissa ja härkäpavuissa asusti valtava kirvayhdyskunta, jota yritin häätää mäntysuopa-vesiliuoksella (ei onnistunut). Sitten eräänä päivänä leppäkertut olivat täällä.

Ne syövät nyt kirvoja minkä ehtivät ja yhdyskunta on pienentynyt huomattavasti. Kirvat eivät siitä varmaankaan tykkää, mutta minä tykkään. Se ei ole kovin reilua kirvoja kohtaan, mutta haluaisin päästä nauttimaan härkäpavuista tänä kesänä. Varovasti jopa kannustan leppiksiä suurempaan tuhovoimaan, enkä häiritse niiden eloa kovin paljon.

Pitäisikö tästä kehittää itselleen moraalinen dilemma, jota pohtia kesän ajan? Niin välttyisi pohtimasta niitä oikeita kriisejä, joista voi lukea uutisissa. Voi olla, että laitan pääni härkäpapupensaaseen.

Uusia rutiineja eli kuinka minusta tuli varpaiden tuijottelija

Syy blogihiljaisuuteen viikon ajalta on seuraava: kaikki energiani on mennyt kehitellessä uutta päivärutiinia. Olen vihdoin (!) päässyt tilanteeseen, jossa työasiat eivät ahdista. Siihen vaadittiin irtisanoutuminen ja noin kahdeksan viikkoa lomaa. Kun tällaisessä olotilassa velloo viikonkin verran, tarvitsee jo uudenlaisen tavan viettää päivänsä.

Parin viikon ajan tekemiseni ovat koostuneet pääasiassa ulkona syömisestä (ravintola, oma piha, piknik) ja erityisesti kaloilla ja äyriäisillä herkuttelusta. Ilmeisesti aurinkoisesta säästä huolimatta halajan ekstra-annosta d-vitamiinia. Tulossa pimeä syksy, kenties? Syömisen lisäksi olen kuluttanut päiväni lukemalla ja uimalla.

Miten sitten varpaiden tuijottelija? Piknikillä jalat voi venyttää pitkälle viltille ja katsella lakattuja varpaankynsiä. Järvellä selällään kelluessa voi nostaa jalat pinnalle tai tehdä vaikka pikku-ukon. Liike, jonka muistin vasta tänä kesänä lapsuudestani: jalat vedetään rintaa vasten ja kellutaan kyyryssä. Ruskettuneita ukkovarpaita voi heilutella pinnan yllä. Lukemista olen harjoittanut pihasohvalla varpaat kohti taivasta tai sääret suorina sohvanpohjaa vasten. Samalla varpaita voi harottaa irti toisistaan ja kipristää taas yhteen.

Varpaiden tuijottelijana on aika hyvä olla. Olen tavoittanut jotakin niistä lapsuuden loputtoman aurinkoisista kesistä. Nimittäin sen, että piiiiitkästä aikaa toivon, että loma loppuisi. Tulisi syksy ja alkaisi koulu. Enää neljä viikkoa!

Edit. tämä on muuten 200. postaus. Kiva, että se osui näin onnellisiin tunnelmiin.

Asuntomessut - pientalonäkökulma

Katselimme asuntomessuilla myös pientaloja. Erityisessä syynissä olivat kolme tässä esiteltävää mallia.

Ensimmäinen malli oli K3-talojen Noppatalo, joka oli n. 75 neliön kaksikerroksinen kokonaisuus. Talon huonejärjestelyssä ja tyypittelyssä oli pyritty rintamiestalojen henkeen. Ulkokuoreltaan se näytti erehdyttävästi Tanhuniityn talolta (edellisen postauksen punainen talo). Alakerrassa oli yhdistetty olohuone-keittiö-kokonaisuus, pieni vessa ja siivouskaappi. Alakerta oli muuten toimiva, mutta siihen mahtui vain neljän hengen ruokapöytä. Yläkerrassa oli kaksi makuuhuonetta, joihin sopivat hyvin parisängyt ja vaatekaapit, ja sauna-suihku-kodinhoitohuone-kokonaisuus, joka oli hyvän kokoinen ja hyvin suunniteltu.

Toisena talona oli Älvsbytalon Suometar. Ulkoapäin talo oli kiva, mutta hirveän värinen. Mallina tämä oli kivoin talo. Alakerrassa oli isohko kodinhoitohuone ja kylppäri ja niiden vieressä makkari. Saunasta pääsi pihalle ja tuohon ensimmäisessä kuvassa näkyvälle pikkuterassille. Toisessa päässä taloa oli olohuone ja keittiö. Ne olivat samassa tilassa, mutta erotettu takalla. Keittiön vierestä pääsi toiselle terassille. Yläkerrassa oli melko iso oleskelualue ja kaksi isoa makuuhuonetta sekä vessa, johon mahtui hyvin suihku. Alkuperäisessä talomallissa yläkerran toinen makuuhuone on yhdistetty oleskelutilaan.

 

Kolmas talo oli Sievitalon 3 h+keittiö Mustakoivu 106. Eteisessä oli pitkä käytävä, jonka varrella oli kaksi makuuhuonetta. Ne oli yhdistetty yhdeksi pitkäksi, kapeaksi makkariksi, joka oli outo ratkaisu. Makuuhuoneet olivat myös aika pieniä. Olohuone ja keittiö olivat yhtä tilaa ja rajatut toisistaan takalla. Keittiöön mahtui hyvin kuuden hengen pöytä (kuvassa vain neljän hengen). Olohuoneesta pääsi terassille, samoin saunasta. Sauna- ja wc-tilat olivat hyvänkokoiset. Myös kolmanteen makkariin mahtui hyvin sänky ja vaatekaapit. Sievitaloilla on myös oma keittiö- ja kaappimallisto, josta voi valita taloon sopivat kiintokalusteet. Taloja myydään avaimet-käteen-periaatteella ja sisustamattomina, jolloin ostaja tekee sisustan itse. 

Asuntomessut

Kävimme keskiviikkona Jyväskylän asuntomessuilla. Siitä on tullut puolihuolimatta tapa. Häidemme jälkeen Pohjanmaalle palatessa Tampereella oli asuntomessut, jonne päätimme poiketa matkalla. Seuraavana vuonna messut järjestettiin Hyvinkäällä, joka oli Järvenpään ajoreitin varrella. Sinne siis. Tänä vuonna menimmekin vartavasten Jyväskylään.

Messut olivat isot. Kiersimme kolmisen tuntia eri taloissa (taattu messuähky), vaikka olin jo etukäteen katsonut sopivat kohteet Deco-lehden messuliitteestä. Mielestäni sisäänpääsy oli liian kallis (21 e!), mutta pulitimme sen kiltisti, samoin pysänköintimaksun (8 e). Kahdelta hengeltä kustannus oli siis 50 e. Valitettavasti anti ei ollut myöskään hinnan väärti.

Ajattelin ensisijaisesti hakea sisustusideoita, mutta juuri messujen jälkeen ainoa idea, joka oli tarttunut päähäni oli keittiön laatoituksen keskelle upotettu valaisinnauha (ensimmäinen kuva). Matille mieleen oli jäänyt Marshall-vahvistimesta tehty jääkaappi. Eli ei mitään kovin oivaltavaa. Trendinä tuntuivat olevan harmaan eri sävyt ja niiden kanssa kirkkaat tehostevärit. Melko modernia ja pelkistettyä linjaa oli suosittu kaikkialla. Muutamassa talossa modernin sekaan oli istutettu vanhoja kalusteita (tai vanhan näköisiä).

Ulkoapäin talot näyttivät joko moderneilta tai 70-lukulaisilta. Olen asunut lapsuuteni ja nuoruuteni Tanhuniityssä, joka on rakennettu 70-luvun jälkeen ja asuntomessuilla ensimmäinen fiilis oli astella lapsuudesta tuttuun maisemaan. Samaa punaista, kauniisti sanottuna sinapinruskeaa, harmaata ja valkoista. Pihoilla oli jämptit laatoitukset ja nurmikkoalueet. Istutukset olivat kestäviä, mutteivät kovin kukkeita.

Keskityimme katselemaan ennemminki rakenteita ja kiintokalusteita. Saunat olivat kivoja. Niissä useassa oli uudenlaisia lauderatkaisuja ja suosittua oli kiukaan ympärille asetellut lauteet. Monessa kohteessa oli vielä erillinen pihasauna, josta pääsi terassille vilvoittelemaan. Kahdessa talossa oli myös atriumpiha, joka muodostui kantikkaan U-mallisen talon keskelle. Niistä pidin. Ratkaisu tuntui ylelliseltä ja näppärältä. Aloimmekin jo pohtia, saisiko Ronnalaan atriumpihan...

Pöllöwaari, Jyväskylä

Mökkireissun yhteydessä kävimme Jyväskylän asuntomessuilla (postaus tulossa). Ennen messuja piipahdimme lounaalla Ravintola Pöllöwaarissa, joka on Hotelli Yöpuun yhteydessä oleva ravintola. Se satsaa listassaan kotimaisiin ja sesonginmukaisiin tuotteisiin. Virettä voisi kuvailla melko finediningiksi, mutta tunnelma oli murretta puhuvan tarjoilija ansiosta rento.

Olin tosi onnellinen ylläolevan kuvan juomasta. Koska olimme autolla matkassa, oli viini poissuljettu vaihtoehto. Kysyimme, mitä alkoholitonta kannattaisi tilata ja tarjoili kertoi, että heillä on valikoimissaan erilaisia mehuja lähialueen marjatilalta. Mehuja ja finediningiä. Loistavaa! Otimme raparperi-mansikkamehua.

Lounaan sai koostaa itse alkupaloista, pääruuista ja jälkkäreistä. Annoksien lukumäärä määräsi lounaan hinnan. Me söimme neljä lajia (35 e). Ensimmäisenä alkupalana oli paistettuja jättikatkaravun pyrstöjä, kampasimpukkaa, marinoitua fenkolia, retiisiä, appelsiinia, valkosipulimajoneesia ja yrttiöljyä. Ruuista kerrottiin listalla vain pääraaka-aineet ja tämä annos oli scampia, kampasimpukkaa ja fenkolia.

Toisena alkupalana oli paistettua kalkkunanrintaa, kaalisalaattia, punasipulia marinoituna ja fluidina (nuo punaiset täplät) ja basilikamoussea. Niin hyvää! Maut olivat justiin mun suuhun sopivia, rakastan sipulin yhdistämistä makeisiin asioihin. Ja basilikaa.

Pääruuaksi söimme ankkaa, jonka kaverina oli kevätsipuliohrattoa, pehmeää porkkanapyrettä, rakuunakastiketta ja sipulia. Annos ei ollut niin kaunis kuin muut, mutta todella hyvää. Söin jopa ankannahan, josta en yleensä juuri pidä.

Jälkkärin kanssa kävi näin. Se oli niin hyvää, että söin sen ennen kuin ehdin kuvata. Ei, oikeammin: en edes ajatellut kuvaamista, kun sain annoksen eteeni. Lautasella oli kirsikkakakkua, vaniljajäätelöä ja valkosuklaamoussea kera jonkinlaisen crumblen (, jolle joku voisi kehittää hyvän suomennoksen, murun?) Ihanaa, erityisesti jäätelö. Miten se voikin itsetehtynä olla niin taivaallisen makuista? Olisin voinut nuolla lautasen, mutta tyydyin putsaamaan sen haarukalla niin hyvin sulaneesta jäätelöstä kuin pystyin. Aika hyvää jälkeä tein, vai mitä?

Mökkiterveiset ja Viipurilainen kotileipomo

Teimme pikkuloman mökille (isompi loma Kuusamoon on varattuna jo, jee!), jossa lähinnä söimme ja saunoimme. Niiden ohella kävimme vähän kalassa ja saimme muutaman ahvenen. Syömiseen liittyy myös reissu Viipurilaiseen kotileipomoon, joka sijaitsee juuri ennen Vääksyn keskustaa, golfkenttää vastapäätä Helsingistä päin tultaessa. Joten kaikki 24-tietä ajavat, poiketkaa!

Viipurilainen kotileipomo on Matin opiskelukaverin Teppo Ylä-Hemmilän (kuvassa vasemmalla äitin, iskän ja Matin kanssa) perheen yritys ja kuuleman mukaan sen alkuperä on Viipurissa, josta leipomo on siirtynyt Lahteen ja tänä vuonna Vääksyyn uusiin tiloihin. Leipomossa myydään älyttömän hyvää ruisleipää, muita leipiä ja herkkuja. Konditoriatuotteet ovat uusvanha aluevaltaus ja onnistunut sellainen. Maistoimme sitruunatorttua, mansikkakakkua ja raparperipiirakkaa, jotka kaikki olivat ihania. Myös jälkkäriä varten napatut marengit maistuivat, samoin voisilmäpullat seuraavana aamuna. Ja täytyy sanoa, että hinnat eivät olleet ollenkaan päätä huimaavia.

Pääsimme myös Tepon esittelemänä tutustumaan leivontatiloihin, jossa valtavan suuret uunit, jotka hoitavat talvella myös lämmityksen virkaa, paistavat leipiä Lahden alueelle ja pääkaupunkiseudulle.Voit tsekata tästä löytyykö lähikauppasi valikoimasta hyvää ruisleipää. Kaikki tehdään leipomossa lähes käsityönä, sen verran pieni se kuitenkin on. Näin kondiittori-leipurin erottelemassa käsin valkuaisia ja keltuaisia.

Leipomo satsaa kotimaisiin tuotteisiin leivissä ja muissa leipomuksissa. Lähinnä ne raaka-aineet, joita Suomessa ei kasva, ovat ulkomaisia. Rukiin voi jäljittää pellolle saakka. Myymälässä on myös Lahden alueen muiden pientuottajien tuotteita, esimerkiksi lihaa ja mehuja. Tiistaisin ja perjantaisin leipomon edessä on kalakauppias.

Kuukauden kuva(t) 2014

Miksi minusta tuntuu, että maisema ei ole juurikaan varioinut tänä vuonna? Multaa, taivas ja laatat. Vihreää, taivas ja laatat. Tässä kuitenkin tällä kertaa vihreää, taivasta ja laattoja. Rypsipelto taustalla tuo hiukan keltaista kuvaan mukaan.

Kesän suurin ahdistus

Meidän pitäisi tänään lähteä mökille. Haluan hillittömästi uimaan ja puusaunaan ja laiturin nokkaan onkimaan, mutta...

Pitääkö meidän ensimmäisten mansikoiden kypsyä juuri tällä viikolla? Toivon, että joku saisi nauttia niistä. Voi nimittäin olla, että palattuamme reissulta viikon puolessa välissä on osa mansikoista jo menneitä. Jos siis poikkeatte Ronnalan ohi, voitte ilomielin käydä napsaisemassa punaisen herkun.

Projekti Sohva Ruusutarhaan

On hauskaa, miten paikat saavat nimensä. Meidän talosta tuli Ronnala, vaikken alkuun pitänyt siitä. Nyt nimen vakiinnuttua käyttöön olen alkanut kokea helliäkin tunteita sitä kohtaan. Pihapaikoillekin on tullut omat nimensä. Vierashuone, Puuvarasto, Terassi ja no... Ruusutarha. Nimi on melko mahtipontinen, mutta vielä jonakin päivänä tuo pikkuinen läntti pihassamme on nimensä veroinen.

Viime vuonna laittelimme liuskekiviä Ruusutarhaan ja tänä vuonna laajensimme kivialuetta hiukan. Samalla ruusupenkki koki muokkauksen ja nuotiopaikkaa (taas yksi p--skakaivonrengas hyötykäytössä) siirrettin pikkuisen. Ruusutarhaan piti luonnollisesti saada löhöilypaikka ja koska olen haaveillut, että puutarhassa olisi makoiluun soveltuva asia, oli eurolavasohva 80 cm leveydellään nappivalinta.

Näimme eurolavoista tehdyn sohvan Kristiinankaupungin avoimet portit-tapahtumassa ja siitä se ajatus sitten lähti. Halpaa, näppärää ja kivan tee-se-itse-näköistä. Kolmesta toiveesta täyttyi vain yksi, tee-se-itse-näköinen.

Kaikenkaikkiaan sohva tuli maksamaan miltei 340 euroa ja työtunteja siihen kului lähemmäs viisitoista. Lavat saimme ilmaiseksi Matin isän kotiin tuomana. Maalia ostimme vain yhden purkin (30 e) , sillä sohvaan on käytetty kaikki valkoinen jämämaali varastoistamme kaakelimaalista lähtien. Tavallaan maalaamisen vaiva ei ollut kovin suuri, siihen meni noin nelisen tuntia. Mutta koska lähestulkoon vihaan maalaamista, oli kaikki siihen käytetty aika liikaa. Tosin plussana sain aimo annoksen d-vitamiinia ja hiukan väriä olkapäille auringosta.

Etolasta tilatut ja määrämittaan leikatut 7 cm vaahtomuovipatjat kustansivat n. 120 e. Vähän jäi harmittamaan patjojen ohuus, ne olisivat voineet olla ainakin 10 cm.  Kangas patjojen päälle on työvaatteissa käytettävää melko vedenkestävää kangasta. Se on tilattu Kangastukusta ja maksoi n. 60 e. Sisätyynyt on kaivettu varastoista ja niihin on ommeltu Marimekon kankaasta päälliset. Kankaat olivat melko kalliit, mutta halusin ne kovin palavasti omakseni. Omin kätösin siksakkasin kankaat paikoilleen eräänä aurinkoisena päivänä pihaterassillamme.

Kun osaset olivat valmiina, ei sohvan kokoaminen ollut kovin vaikeaa. Matti naulasi eurolavat kiinni toisiinsa ja kiinnitti selkänojan paikoilleen. Minun piti ostaa kulmaraudat sen kiinnittämiseen paremmin, mutta olen jo kolme kertaa unohtanut tuoda rautakaupasta ne mukanani. Lavojen päälle heittelimme patjat ja tyynyt ja sitten löhösimme sohvalla. Siinä on tähän mennessä luettu kirjaa, katsottu Ipadilta nettitv:tä ja päntätty kasvatustieteen arviointiin liittyvää tehtävää. Parasta on se, että kaiken tämän on voinut tehdä makuullaan.

Nurkissa

Otan puutarhastamme kuvia vain kauneimmilta paikoilta. Niistä penkeistä, joissa kasvit ovat kasvaneet ja rikkaruohoja ei juurikaan näy. Lähikuvat kukista ovat usein niistä penkeistä, joita ei ole nypitty hetkeen. Suuria maisemallisia kuvia en juurikaan ota. Se johtuu siitä, että puutarhamme ei ole kokonaisuudessaan kovin kuvauksellinen ja on haastavaa rajata isoista kuvista keskeneräisyys pois.

Tässä hiukan todellisuutta. Laattapino odottamassa sitä, josko saisimme tämän vuoden aikana laatoitettua pihatien. Sorakasa muistona juhannusterassin rakentamisesta. Multakasa samaisen terassin kaivuujätteestä, kauniisti kipattuna syreenien juurelle ja kuorrutettuna muutamalla rikkaruohon alulla. Ruohoton läikkä kohdassa, jossa toukokuussa oli vielä kasvimaalaari. Olen siis miltei kaksi kuukautta aikonut istuttaa ruohoa.

Toisaalta, joskus hommien kesken jääminen palkitsee. En jaksanut kitkeä viimeisen kuvan rikkaruohoa kesän alussa ja minkä kauniin muodostelman se onkaan rakentanut.