torstai 15. toukokuuta 2014

Tiedän, mihin menen



Jostakin syystä sekoitan Tanskan ja Hollannin ja niiden pääkaupungit suloisesti keskenään. Olen käynyt molemmissa, Kööpenhaminassa vieläpä pariin kertaan, mutta silti kaupungit muuntuvat aivoissani yhdeksi ainoaksi "kanavakaupunki"-skeemaksi. Nyt kuitenkin tiedän,  että olemme maanantaina lähdössä Hollantiin, Amsterdamiin.

Tämä on tavallaan työreissu, sillä menemme maatalousnäyttelyyn. Niin, maatalousnäyttelyyn. VIV Europe 2014 pidetään Utrechtissa, Amsterdamin viereisessä kaupungissa ja olemme varanneet pari päivää myös lomailua varten (minä vähän enemmän kuin Matti). Tiedossa lienee siis kanoja ja kanalavarusteita, mutta toivottavasti jotain muutakin.

Varasimme liput Rijksmuseumiin, jossa emme viimeksi käyneet. Muuten kaikki ohjelma on fiiliksen varassa. Viime reissulla kolusimme läpi nähtävyydet kanavista homojen muistomerkkiin, joten tällä kerralla ohjelma on vapaampi. En erityisemmin pitänyt Amsterdamista, koska se oli tuhannen täynnä törttöileviä turisteja. Nyt olen päättänyt tykätä kaupungista. Salaa toivon, jos vaikka vähän rakastuisinkin siihen.

Ihastumisen edistämiseksi vinkkejä saa jakaa Amsterdamista ja myös siitä, mikä kaikki luokitellaan nesteeksi käsimatkatavaroissa. Olen menossa elämäni kolmatta kertaa lentokoneeseen, olen pihalla ja peloissani!

2 kommenttia:

  1. No mutta, ihme kyllä olen oppinut jotain tuosta pakkaamisesta viimeisen parin vuoden aikana.. Nesteitä ovat lähes kaikki mitä keksit ottaa mukaasi. Kaikki juokseva tai jähmeä geeli = neste. Jopa huulikiilto ja ripsari on neste ja pitää siksi joko asetella siihen 1 l (minigrip) pussukkaan, joka otetaan erikseen esiin turvassa, tai sitten heität ne kaikki ruumaan, niin silloin sillä ei ole väliä. Kiinteä huulipuna tai puikkomuotoinen huulirasva on ainoita poikkeuksia.

    Käsimatkatavaroilla matkustavalle eniten harmia aiheuttaa se, että ei saa ottaa hiuslakkaa ikinä mukaan. Ihan pöllö sääntö. Lentokenttä on ihana paikka. Se avaa oven maailmaan.
    Oi ihanaa matkaa!!

    P

    VastaaPoista
  2. Ton ripsarin vähän uumoilinkin olevan neste, mutta onko vaahtomuotoinen meikkivoide neste vai ei? Kun muotovaahto on neste, mutta se on nestemäisessä muodossa ennen vaahdottumista, kun taas meikkivoide on jo valmiiksi kiinteä vaahto... argh. Meillä on matkalaukuille varattu mahdollisuus mennä ruumaan, mutta ajattelin kokeilla tätä käsimatkatavaravaihtoehtoa. Laukuissa riittää tila kyllä vaatteille, kun Hollantiin on luvattu ensi viikoksi +27 :)

    VastaaPoista