torstai 4. heinäkuuta 2013

Tee-se-itse-viljelylaari kasvaa!

Kesäkuun alussa teimme viljelylaarit eräänä helteisenä päivänä. Laareihin tuotiin viikkoa myöhemmin hiekkaa pohjalle ja pellolta ruokamultaa päälle. 

 Molempiin laareihin laitettiin härkäpapua. Sitä ei saa lähes mistään tuoreena ja Pariisissa söin älyttömän hyvää salaattia, jossa oli tuoreita härkäpapuja. Kun papuja saadaan, aion yrittää tehdä toisinnon salaatista.

Toiseen laariin laitoin mansikan taimia, joissa on punastunut muutama pullea marja. Maistamaan emme ole päässeet, vaan pihalla vieraileva mustarastas on syönyt mansikat parempiin suihin. Hankin harson, mutta ongelmana on se, miten harson saa kulkeutumaan eteisestä itse mansikoiden päälle. Mansikoiden seuraksi kylvettiin rucolaa ja perussalaattia, joita olen jo nyppinyt pitaleipien kaveriksi.

Toiseen laariin paikan saivat yrtit. Korianteri on rehevöitynyt niin, että olen karsinut muutamia lehtiä samaisiin pitaleipiin, joihin rucolakin pääsi. Tilli ja persilja ovat lyhyitä, mutta tuuheita. Basilika epäonnistui surkeasti ja siitä itää vain muutama verso. Aion kylvää yhden pussukan uudelleen, josko siitä saisi alkunsa rehevä taimirivi.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti