torstai 6. kesäkuuta 2013

Omat kirjauutuudet

Olen kirjastonhoitajan tytär ja saanut verenperintönä intohimon lukemiseen. Äiti ehkä on myötävaikuttanut tähän piirteeseen ensin lukemalla minulle kirjoja ääneen ja sitten kirjoittamalla minun sanelemiani "kirjoja" paperille. Niistä on muutama vieläkin tallessa. Ensimmäisiä asioita, joita tein Ilmajoella itsenäisesti, oli kirjastokortin hankkiminen.

Vaikka Ilmajoen kirjasto on aika pieni, löytyy sieltä kohtuullisesti uutuuksia. Viimeksi olen lukenut nämä:

Marisha Rasi-Koskinen: Valheet. Kirjassa nivoutuu yhteen perätysten monta pientä tarinaa kaupungista, joka on olemassa jossakin lähitulevaisuudessa. Ilmasto on muuttunut ja aina sataa. Ihmiset etsivät suuntaa eteenpäin kukin omalla tavallaan. Kirja on hämyinen, tiheällä kielellä kirjoitettu ja psykologisesti mielenkiintoinen kertomus. Kirjoittaja on psykologi ja sen näkee ihmiskuvauksesta. Pidin tästä paljon.

Hanna Hauru: Paperinarujumala. Tämä kirja on hyvin lyhytlukuinen yksilö. Sujahdin sen läpi yhtenä iltana, kun en saanut unta. Vaikka kirja on nopeasti ohi, jää se vellomaan alitajuntaan. Kirjailija kertoo pienieleisesti tarinan, joka liittyy heinoslaiseen herätysliikkeeseen. Liike oli hetken voimissaan Oulussa 60-luvulla. Kirja alkaa, kun päähenkilö saa puhelun Jumalalta. Mielenkiintoinen pikku opus.

Janne Huilaja: Hevonen. Lyhytproosaa hyvinhyvin suomalaisen miehen näkökulmasta. Kuulin monen tuntemani miehen puheenparren lukiessani milloin ryyppyporukasta, milloin armeijasta. Sielunmaisemaa siitä miehestä, jota vähän itkettä kuunnella humalassa Yötä, joka räpeltää autoja, jonka on vähän vaikea lähestyä naista ja jonka autoradiossa pauhaa Nova. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti